Keväällä 1926 Amundsen amerikkalaisen Ellsworthin keralla saattoikin tehdä ensimmäisen ilmalaivamatkan Jäämerelle ja lentää koko Jäämeren poikki Huippuvuorilta Alaskaan. »Norgen» matka sujui kaikin puolin hyvin. Onnellisesti lennettyään Roomasta Huippuvuorille se Kings Baysta 45 tunnissa 45 minuutissa lensi navan poikki Point Barrowiin Alaskan rannalle, navalta alkaen aloja, joita ei kenenkään kuolevaisen silmä ollut siihen saakka nähnyt. Sumu tosin haittasi havaintojen tekoa, mutta Amundsen luuli kuitenkin voivansa vakuuttaa, ettei koko välillä ole pienintäkään maata — yhtämittaista röykkiöistä jääkenttää vain, jonka poikki olisi ollut mahdoton kulkea muuta kuin ilmojen kautta.
Amundsen ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka ilmateitä saavutti navan. Se kunnia kuuluu amerikkalaiselle Byrdille, joka pistäysi siellä lentokoneella Huippuvuorilta joku viikko ennenkuin »Norge» lähti retkelleen.
Luultavaa on, että Jäämeren tutkiminen tämän jälkeen suoritetaan pääasiallisesti »linnuntietä».
Edistyksiä Arabiassa.
Arabiassa on viime aikoina tehty matkoja, jotka ovat luoneet valoa sen kaikkein tuntemattomimpiin sisäosiin.
Englantilainen H.St.J.B. Philby kävi v. 1917 hallituksensa asioilla Nedjdin emiirin luona ja matkusti silloin niemimaan poikki merestä mereen. Kapteeni Sadlierin jälkeen (v. 1819) ei yksikään toinen ollut sitä matkaa tehnyt.
V. 1918 Philby tutki Nedjdin sisäosia matkustaen Riadista 500 km etelämmäksi Damiin kokonaan tuntemattomain keitaitten kautta. Aflajssa ja Kharjissa hän löysi melkoisia rauniokenttiä, jotka näyttivät olevan hyvin vanhoja kalmistoja. Ummel Djebelistä löytyi järvi, jonka pituus oli 1,200 m, leveys 400 ja joka luultavasti on Arabian suurin järvi. Tavattoman suuria vesisäiliöitäkin täällä oli ja katettuja maanalaisia maankastelukanavia. Makranin keitaassa oli vesilampareita, joiden ympärillä kasvoi metsiköitä. Damin keitaassa asui noin 9000 henkeä, jotka enimmäkseen olivat neekerien jälkeläisiä. Nedjdistä ei Asiriin eikä Jemeniin ole keidasjonoa, eikä Nedjdin eikä Omanin välillä ole hedelmällistä seutua eikä Nedjdin eikä Hadramautin välillä ainoatakaan asuttua paikkaa.
Pohjois-Arabiassa everstiluutnantti G.E. Leachman vv. 1910—1912 tutki karavaanireitin Palestiinasta Djofin kautta Mesopotamiaan ja oli ensimmäinen joka kävi näissä erämaissa olevassa Leinan keitaassa ja näki sen sadat lähteet.
Vuosina 1913—14 neiti Gertrude Lowthian Bell matkusti laajalti
Pohjois-Arabiassa. Damaskosta liikkeelle lähdettyään hän kävi Teimassa,
Shammarissa ja Hailissa ja kulki sitten samoja teitä kuin Wallin v.
1848 Mesopotamiaan.
V. 1914 kapteeni Shakespear, brittiläinen diplomaattinen asiamies, matkusti laajalti Pohjois-Arabiassa ja Nedjdissä, kunnes hän eräässä taistelussa sai surmansa.