Kääpiökuningatar.
Luutnantti Stairs lähetettiin parin päivän kuluttua takaisin käymään Ugarrowan leirissä saakka, tuomaan sinne jätetyt sairaat ja toimittamaan sieltä edelleen sanaa Jambujaan lähetetylle jälkijoukolle. Stanley pian hänen lähdettyään sairastui paiseihin ja vatsatautiin, jonka pahimmillaan ollessa hän oli kuoleman kielissä. Hänen vielä sairaana maatessa eräs miehistä sai kiinni kääpiökuningattaren, 1 1/2 metriä pitkän nuoren soman naisen, jolla oli leveät, pyöreät kasvot, suuret silmät, pieni suu, vaalean ruskea iho. Koko iho oli vaalean ruskean, hienon karvan peittämä.
Viljelykset menestyivät erinomaisesti. Tuskin oli viljan siemen kylvetty, ennenkuin se kuin komennon jälkeen alkoi orastaa ja kasvaa niin ihmeteltävän vehmaasti ja nopeaan, etteivät kylväjät tahtoneet silmiään uskoa. Viikon kuluttua maissi jo oli viidakon mittaista ja elefanttilauma olisi sangen hyvin voinut piiloutua laihon sisään. Vilja oli jo kukkinut, tähkät valmiiksi muodostuneet ja sato lupasi tulla mitä paras.
Ennenkuin se kuitenkaan ennätti tuleentua, lähti Stanley Ipotosta tuodun veneen keralla Albert Njansalle. Kapteeni Nelson ja sairaat jäivät hyvin varustettuun linnoitukseen, Fort Bodoon, laihoja vartioimaan ja korjaamaan. Toisena päivänä retkikunta sai kiinni neljä kääpiönaista ja pojan. Kun oli metsän läpi kuljettu, tultiin avomaille ja jälleen ne vaikuttivat yhtä elähyttävästi, varsinkin niihin, jotka nyt olivat mukana ensi kerran. Avomailla väestön mieliala nyt oli kokonaan muuttunut.
»Malleju».
Niissä paikoissa, joissa edellisellä kerralla oli ankarimmin taisteltu, saatiin nyt helposti aikaan rauhallinen seurustelu alkuasukkaitten kanssa. Ja saatiin tietoja Emin paskastakin. »Noin kaksi kuukierrosta sen jälkeen, kuin tästä ohi kuljitte, saapui Katontsaan mies, jota sanottiin »Mallejuksi» eli »parrakkaaksi», suurella veneellä, joka oli kokonaan rautaa. Ja kuitenkin se pysyi veden päällä. Ja sen keskellä oli korkea musta puu, ja siitä nousi savua ja tulikipunoita, ja siinä oli paljon ihmeellisiä ihmisiä ja siellä juoksenteli vuohia kuin kylän torilla ja kanojakin siinä oli laatikoissa, joiden edessä oli rautatangot, ja kuulimme kukkojen kiekuvan yhtä iloisesti kuin durravainioillammekin. Malleju tiedusteli syvällä äänellä sinua, veljeään. Emme tiedä, mitä Katontsa hänelle sanoi, mutta Malleju lähti tiehensä isolla rautaveneellään, josta nousi savua ilmaan, ikäänkuin se olisi ollut ilmiliekeissä. Varmaan sinä pian löydät hänet. Masamboni lähettää järvelle airuensa, ja huomenna Katontsa saa tietää, että Mallejun veli on tullut.»
Seuraavana päivänä saapui seudun mahtavin päällikkö, Masamboni, itse,, ja Stanley sai hänet veriveljekseen. Ylhäisiä ja alhaisia kokoontui suunnattomat laumat näitä vieraita näkemään ja kuulemaan, ja kaikki muut päälliköt noudattivat Masambonin esimerkkiä. Asukkaista suurin osa oli oikeita neekereitä, maanviljelijöitä, mutta karjojen omistajat olivat kaikki jaloja vahumoja. Retkikunnalle tuotiin yllin kyllin ruokavaroja, karjaa ja viljaa. Maanasukkaat halukkaina oppaina retkikunta jatkoi matkaa järvelle, jonka rannalla sitä odotti »Mallejun» jättämä kirje. Vene kuljetettiin järvelle ja luutnantti Jephson lähti viemään Eminille tietoa Stanleyn tulosta ja retkikunnan tarkoituksesta.
Stanleyn ja Eminin kohtaus.
Huhtikuun 27:ntenä 1888 näkyi koillisessa Eminin höyrylaiva ja illalla Emin italialaisen Casatin ja egyptiläisen upseerin keralla saapui Stanleyn leiriin. Molemminpuolinen ilo oli kylläkin vilpitön, vaikka molempien löytöretkeilijäin tuumat muutoin kävivätkin koko lailla ristiin, kuten Stanley piankin sai huomata. Emin ei ollut niin vaikeassa asemassa, kuin häneltä saaduista tiedoista päättäen oli luultu. Tosin uhkasivat pohjoisesta käsin mahdilaiset, etelästä päin Unjoron katala kuningas, Kabbarega, jonka rääkkäyksien johdosta Casati oli kuolla; tosin olivat hänen ampumavaransa vähissä, mutta Stanleyn tulon aikana ei ollut suurempia sotatoimia käynnissä ja mieliala sen vuoksi oli toivehikkaampi. Emin pelkäsi, ettei hänen sudanilainen sotaväkensä suostuisi palaamaan merenrannalle, sillä Päiväntasaajan maakunnassa he elivät kaikenlaisten ruokavarain ylellisyydessä, jota paitsi heillä oli suuret perheet. Pienistä vaate- ynnä ylellisyysesineiden lahjoista, joita Emin saattoi antaa, Stanley upseereineen todella tuli vakuutetuksi siitä, etteivät pashan asiat vielä olleet niinkään epätoivoiset. Kun Emin oli horjuvainen, niin Stanley, Jephsonin hänen luokseen jättäen, kehoitti häntä pohtimaan asiaa, kunnes hän kävisi Aruwimin suupuolessa tiedustelemassa jälkijoukkonsa kohtaloa. Eminin vastauksesta hän tuli siihen käsitykseen, että hänellä, niin pasha kuin olikin, oli varsin vähän sananvaltaa oman väkensä keskuudessa. Emin toimitti Stanleylle 130 kantajaa, mutta näistä karkasi toista sataa heti ensi taipaleella.
Stanley löytää Runsoron.