Jälkijoukon synkkä kohtalo.
Elokuun 17:ntenä retkikunta saapui Banalia nimiseen kylään, ja siellä vihdoin tavattiin jälkijoukko. Mutta uutiset, jotka Stanley siltä kuuli, olivat hänen pahimpia aavistuksiaankin huonommat. Majori Bartelot oli murhattu, Jameson kuollut, kaksi valkoista oli sairauden vuoksi palannut kotimaahan ja retkikunnan kantajat olivat ylen kehnossa tilassa huonon ravinnon ja tautien vuoksi. Tippu Tip oli syönyt sanansa ja jättänyt lähettämättä lupaamansa monet sadat kantajat, ja tämä oli syynä jälkijoukon myöhästymiseen. Bartelotin oli muuan manjemalainen ampunut, kun hän uhkaavalla tavalla oli vaatinut miehen vaimoa lakkaamaan johonkin uskonnolliseen menoon kuuluvasta rummun paukutuksesta. Suuri osa retkikunnan omaisuudesta oli varastettu sitä seuraavassa melskeessä.
Stanley palaa Njansalle.
Vaikeampi kuin paluu Aruwimin suupuoleen, oli uusi matka ylämaahan, jolle Stanley lähti syyskuun alussa lähes 460 miehen keralla. Isorokko teki retkikunnan kesken tuhojaan ja ihmissyöjät tappoivat tuon tuostakin yksityisiä, jotka erkanivat joukosta. Alkuasukkaat olivat tällä kertaa rohkeammat kuin ensi matkalla, arvatenkin siitä syystä, että olivat päässeet ihmislihan makuun. Myrkytetyillä nuolillaan he kaatoivat retkikunnan väkeä harva se päivä. Elokuun lopulla saatiin kiinni kaksi kääpiötä, mies ja vaimo, jotka jonkun aikaa opastivat retkikuntaa. Useimmat kylät olivat hylätyt eikä ollut saatavana muita ruokatavaroita kuin banaaneja. Lopulta niistäkin tuli puute ja tilanne alkoi näyttää uhkaavalta. Miehet pudottelivat taakkojaan tielle, kun olivat voimattomat niitä kantamaan.
Kääpiöt varkaissa.
Kun Stanley lähetti etsimään erästä tielle jätettyä ammuslaatikkoa, näkivät etsijät seuraavan näyn: Kokonainen kääpiöheimo, miehiä, naisia ja lapsia tunkeili kahden lilliputtisotilaan ympärillä näiden koetellessa laatikon painoa, toinen toisen, toinen toisen pään rivasta nostaen. Stanleyn miehet, jotka olivat uteliaita näkemään, mitä he aikoivat laatikolle tehdä, piiloutuivat hyvin, sillä näillä pienillä ihmisillä oli sangen tarkka näkö. Jokaisella joukossa näytti olevan oma ehdotuksensa, mitä piti tehdä. Pikku pojat hyppivät ympäri ja löivät käsiään reisiinsä ihastuksissaan löydöstä. Pikku vaimot, selässään yhäkin pienemmät kapalolapsensa, puhuivat kilvalla. Silloin muuan neuvokas mies otti seipään ja pujotti sen ripoihin ja kaikki pikku ihmiset päästivät äänekkäitä riemuhuutoja näin suuren neron kunniaksi. Heimon voimallisimmat miehet kävivät korentoon kiinni, nostivat laatikon olalleen ja astua huojuivat tiheikköön. Samalla Stanleyn miehet ampuivat laukauksen ilmaan, hyökkäsivät piilopaikastaan kovasti huutaen ja sitten alkoi ajo. Lihava seitsentoistavuotias poika saatiin kiinni ja tuotiin leiriin.
Ihuru nimisen syrjäjoen suusta matka nyt piti hieman toista suuntaa, Stanley kun aikoi pohjoisempaa reittiä kulkea suoraan ruohomaille. Mutta kun eräältä alkuasukasjoukolta, joka metsässä yllätettiin, tavattiin samanlaisia patruunia, joita retkikunnalla oli, pelkäsi Stanley Fort Bodon ehkä tulleen valloitetuksi ja poikkesi perältäkin sinne, vaikka linnoituksen puolustajain oli pitänyt hänen tuloaan odottamatta lähteä Njansalle, jos Emin lupauksensa mukaan kävisi linnoituksessa. Metsäläiset, sekä neekerit että kääpiöt, noukkivat tuon tuostakin retkikunnasta miehiä, ja tapahtui niinkin, että he jo olivat leikanneet lihat saaliistaan ja vieneet ne mukanaan, ennenkuin retkikunnasta jouduttiin hätään.
Nälänhätä aarnio metsässä.
Kymmenien kääpiöleirien läpi kuljettiin, mutta kaikista asukkaat aina olivat karkuun lähteneet. Muutamat kääpiöt, jotka saatiin kiinni, viekottelivat retkikunnan miehet heittämään pois eväät, joita Stanley oli käskenyt banaanilehdosta varustaa viideksi päiväksi, he kun muka lupasivat kuljettaa joukon paljon parempiin banaanilehtoihin. Voimallisimmat retkikunnan jäsenistä lähetettiin paikalla takaisin uusia eväitä noutamaan, heikoimmat jäivät leiriin siihen paikkaan, jossa satuttiin olemaan. Odotus kävi pitkäksi, ja vaikka ruokavaroja jaettiin vain sen verran, että, joukko juuri ja juuri hengissä pysyi, uhkasivat ne loppua. Ruuan apua saadakseen miehet ja pojat harhailivat metsässä marjoja ja sieniä etsien, ja moni jäi sille tielle. Kun muonitusretkikuntaa ei kuulunut, vaikka oli kulunut viikko sen lähdöstä, jätti Stanley huonoimmat miehistään »nälkäleiriin» ja lähti muitten kanssa sen perään. »Vaelsimme iltamyöhään saakka, asetuimme sitten maahan pitkäksemme hajanaisiin ryhmiin tai yksikseen, kukin pensaansa alle, vaiteliaina ja vakavina, itsekukin omia ajatuksiaan hautoen. Turhaan etsin unta, tuota 'haavoitettujen sielujen palsamia'. Liian monta muistoa nousi ympärilleni, liian monta kuolevaa haamua vainosi minua pimeydessä… Ne kangistuneet ruumiit, joitten olimme nähneet tänä iltapäivänä rivittäin makaavan tiemme vieressä, olivat meissä virittäneet liian juhlallisia ajatuksia, että olisimme voineet ne heti unhottaa. Ei näkynyt tähtiä, joiden lempeä valo olisi meitä lohduttanut. Ihmisraukat, jotka minua ympäröivät, olivat liian masentuneita ilmaistakseen itseään muulla tavalla kuin epätoivon huokauksin. Emme sytyttäneet tulia, kun ei ollut ruokaa, mitä keittää — ahdistukseni oli suuri. Sysimustasta yöstä hiipivät esiin ne kuumehoureiden aaveet, jotka kuumemaassa asuvat, ilkkuakseen minua yksinäisyydessä. Leimuavine silmineen ne tuijottivat minuun yön varjoista, ja tukahduttava ilma tuntui olevan täynnään salaperäisiä ääniä, jotka kuiskasivat kuolemasta, kaiken katoavaisuudesta ja unohduksesta… Tuulen humina pikimustain puitten latvoissa tuntui huokailevan: 'Loppu! loppu! loppu! Päivä on levotta päivää seuraava, urhoolliset sielut paraillaan vetävät viimeistä hengenvetoaan, mies toisensa jälkeen on sortuva maahan kuollakseen, mädätäkseen ja hajotakseen ja sinä yksin jäät jäljelle.
»'Allah ho Akbar', kuului pimeydestä huuto; huutaja oli mies, jonka sydän pakahtui. Sanat tunkeutuivat läpi yön ja herättivät minussa vastakaikua: 'Jumala on suuri.' Muhamettilaisenko piti muistuttaa kristitylle hänen Jumalaansa? 'Te tyhmät, koska viisastutte? Hän joka on korvalle paikan antanut, eikö hän kuulisi? Hän joka on silmän luonut, eikö hän näkisi?' Ja katso, paremmat ajatukset valtaavat mielen… toinen muistelma johtaa mieleen toisen, kunnes paatunut sydän on heltynyt ja hätämme on saatettu suuren vapahtajan eteen.