Samana vuonna Ranska Suur-Bntannian kanssa tekemänsä sopimuksen kautta sai tunnustetuksi suojelusvaltansa Madagaskarin yli ja vaikutusvaltansa Saharassa ja samoin Suur-Britannia Nigerin ja Tshad järven väliset maat alueekseen.
Seuraavana vuonna Suur-Britannia ja Portugal tekivät keskenään sopimuksen, jonka kautta sisämaa Angolan ja Mosambikin portugalilaisten alueitten välillä tunnustettiin brittiläiseksi.
Saksa ja Ranska tekivät v. 1894 keskenään sopimuksen, jonka kautta Keski-Sudan jäi Ranskalle, niin että tasavalta sai Pohjois-Afrikasta yhtenäisen maa-alueen Ranskan Kongoon saakka.
Suur-Britannia ja Italia rajoittivat v. 1891 tarkemmin alueittensa rajat Itä-Afrikassa.
Suur-Britannia ja Ranska määrittelivät alueittensa rajat Tshad järven länsipuolella ja seuraavana vuonna Ranska tunnusti Niilin laakson latvapuolen brittiläiseksi vaikutusalueeksi.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan alkuvuosina Suur-Britannia vihdoin sodan kautta pakotti molemmat buuritasavallat luopumaan itsenäisyydestään. Italia riisti sodan kautta Turkilta Tripoliin, Ranska on vallannut Marokon. Näin on Afrika melkein kauttaaltaan jaettu Euroopan valtain kesken — ainoat itsenäiset valtiot ovat Abessinia ja pieni Liberia, — mutta tulevaisuus on osoittava, onko tämä jako pysyväinen. Maailmansodassa englantilaiset, ranskalaiset, belgialaiset ja portugalilaiset sekä Etelä-Afrikan Unionin joukot valtasivat vv. 1916—17 Saksan kaikki afrikkalaiset siirtomaat. Versaillesin rauhanteossa määrättiin Kamerunista suurin osa Ranskalle, loput Englannille. Saksan Itä-Afrikka joutui Englannille. Saksan Lounais-Afrikka on ollut v:sta 1919 Kansainliiton ylivallan alaisena.
Löytöretket olivat johtaneet maananastuksiin Mustien maanosassa ja sen lopulliseen jakoon. Tämä jako vuorostaan edisti tehokkaasti löytöjen jatkamista ja parantamalla matkustajien turvallisuutta avasi suurimman osan Afrikkaa perusteellisemmalle luonnontieteelliselle ja kansatieteelliselle tutkimukselle. Seuraavassa luomme lyhyen silmäyksen Afrikan tutkimuksen uusimpiin tuloksiin.
Englanti valloittaa takaisin Itä-Sudanin.
Khartumin valloituksen jälkeen Englannin hallitus toistaiseksi jätti Sudanin oman onnensa nojaan, toivoen sen menetyksen ja Gordonin kuoleman olevan helpomman kostaa, kun mahdilaisuus oli jonkun verran menettänyt uskonnollisen kiihkon ensi hurmaa ja epäsopu kaliifin valtaa heikontanut.
Alussa vuotta 1896 se vihdoin piti aikaa otollisena ja Egyptissä alettiin valmistella suurta retkikuntaa Sudanin takaisin valloittamiseksi. Egyptin armeija oli sillä välin englantilaisten johdolla kokonaan uudistettu, niin että se, englantilaisilla joukko-osastoilla vahvistettuna, näytti olevan tehtävänsä tasalla. Yrityksen johto uskottiin Egyptin armeijan ylipäällikön eli sirdarin, myöhemmin niin suurta kuuluisuutta saavuttaneen kenraali Kitchenerin käsiin. Kitchener oli jo ollut majurina mukana kenraali Wolseleyn sotaretkeltä Gordonin ja Khartumin pelastamiseksi.