Kaliifi itse pääsi tuhannen miehen keralla pakenemaan, mutta seuraavana talvena hänet Kordofanissa saatiin kiinni ja syntyneessä tappelussa hän kaatui, pyhä lippu kädessään ja viimeiseen saakka luottaen siihen, että hän oli haavoittumaton.
Kun myöhemmin Osman Dignakin, joka oli ollut mahdilaisuuden päätuki Punaisen meren puolessa, voitettiin, oli mahdilaisuus perin pohjin kukistettu ja Sudanin hallintoa saatettiin ruveta järjestämään uudelle kannalle. Kitchenerin suunnitelman mukaan ryhdyttiin Khartumia rakentamaan uudelleen ja nykyjään siinä on paljon kauniita uudenaikaisia kivirakennuksia. Maakunnat alkoivat mahdilaisuuden kukistumisen jälkeen vaurastua ihmeteltävän nopeaan ja kaiken kaikkiaan on englantilais-egyptiläinen Sudan Omdurmanin valloituksen jälkeen kehittynyt monipuolisesti ja nopeasti.
Italialaisten yritys saattaa Abessinia valtansa alle.
Abessiniassa vallitsi englantilaisten sotaretken jälkeen kauan sisällinen sota ja anarkia. V. 1871 yhdisti kuitenkin Tigren kuningas koko maan valtansa alle, ottaen nimekseen Johannes. Ensi työkseen hän voitti egyptiläisen armeijan, joka tanskalaisen everstin Arendrupin johdolla Massovasta marssi maata valloittamaan. Negus Johanneksen vallan ollessa ylimmillään anastivat italialaiset Massovan, jonka johdosta negus otti vangiksi Italian lähettilään ja syntyi sota. Kun Dogalin luona 500 miehen italialainen osasto oli tuhottu tammikuussa 1887, lähetettiin Italiasta Eritreaan, jonka nimen Punaisen meren rannalla oleva uusi siirtokunta oli saanut, 18,000 miestä. Negus kokosi näitä vastaan 100,000 miestä, mutta kun samalla dervishit hyökkäsivät hänen kimppuunsa, täytyikin hänen kääntää voimansa heitä vastaan. Hyökätessään Metemmehin luona dervishien linnoitettua leiriä vastaan negus kaatui ja hänen suuresta armeijastaan jäi 30,000 miestä tappotanterelle.
Shoan kuningas Menelik, joka perimätiedon mukaan polveutui Saban kuningattaresta ja kuningas Salomosta, yhdisti nyt koko Abessinian valtansa alle. Menelik oli ollut italialaisten ystävä heidän taistellessaan Johannesta vastaan ja hän suostui nyt rauhaan, joka oli Italialle siksi edullinen, että he saattoivat käsittää sen suojelusvallaksi Abessinian yli. Mutta saatuaan hankituksi riittävästi uudenaikaisia sotatarpeita Menelik tekikin kokokäänteen ja vaati maansa täydellisen itsenäisyyden tunnustamista. Seuraus oli sota.
Abessinian armeija oli koottu Tigre maakunnan pääkaupunkiin Aduaan ja sitä vastaan marssi kenraali Baratieri, italialaisen armeijan ylipäällikkö. Ensimmäisessä tappelussa, tammikuussa v. 1895, italialaiset säilyttivät asemansa, vaikka kärsivätkin tuntuvan mieshukan, ja saivat siten Tigren ylämaassa pysyvän jalansijan. Maaliskuussa he valtasivat Aduan, joka on lähes 2000 metriä korkealla merenpinnasta, joten seudun ilmasto oli erittäin terveellinen. Parikymmentä kilometriä siitä länteen on Aksum, Abessinian ikivanha kulttuurikeskus ja yhä vieläkin sen uskonnollinen keskuspaikka (vert. I, ss. 146, 191, 194, 291). Aduasta ja Adigratista italialaiset etenivät vielä 80 km kauemmaksi etelään Makalleen, rakentaen sinnekin linnan ja vahvistaen muutenkin kaikin tavoin valloituksiaan. Joulukuussa v. 1895 kenraali Baratierilla oli Eritreassa 14,000 miestä, joista kuitenkin vain 2800 oli italialaisia.
Menelik lähti nyt joukkoineen liikkeelle Shoasta ja piiritti italialaisten linnoitukset. Suuri ylivoima tuhosi ensinnäkin majuri Tosellin johtaman pataljoonan, joka oli kauimpana etelässä. Kenraali Arimondi peräytyi Makallesta ruokatavarain puutteen vuoksi,, jättäen sen linnaan vain yhden pataljoonan; abessinialaiset heti piirittivät linnan. Italialaisten muutkin linnat joutuivat mitä vaikeimpaan tilaan, etupäässä ruokatavarain puutteen vuoksi, joka kävikin italialaisten koko sodankäynnille kohtalokkaaksi. Italian hallitus tiesi nämä puutteet ja oli valmis lähettämään apua, mutta ylipäällikön vitkastelu pilasi kaikki. Tammikuussa 1896 Makalle antautui vedenpuutteen vuoksi, mutta sai erittäin kunnialliset ehdot.
Menelik johti sitten sotaa edelleen sangen taidokkaasti, koettaen ensinnäkin kiertää Adigratin, jossa Baratierin pääasemat olivat. Baratieri epäröi, taistellako vai eikö. Ruokavarain vähyyden vuoksi täytyi annoksia yhä pienentää.
Aduan tuhoisa taistelu.
Kaikkiaan oli Baratierilla siihen aikaan 20,000 miestä, joista toinen puoli oli italialaisia. Helmikuun viimeisenä päivänä hän lähetti kenraali Albertonen brigaadin hyökkäämään Aduaa vastaan, jonka Menelik oli vallannut, mutta kenraali erehtyi tiestä ja seuraus siitä oli, että hänen joukkonsa saarrettiin ja lyötiin hajalle. Melkein yhtä huonosti kävi toisen brigaadin, jonka Baratieri lähetti edellisen avuksi, eikä hän vielä ollut saanut tarkkaa käsitystä tapahtumista, ennenkuin hänen molemmat viimeisetkin brigaadinsa joutuivat saarroksiin, ja saivat kestää ankaria hyökkäyksiä edestä, sivulta ja takaapäin. Vaikka italialaisten voimakas tykistö tuhosi paljon hyökkääjiä, tulvi kaatuneitten sijaan yhä uusia. Baratierilla ei ollut muuta neuvoa kuin lähteä peräytymään ja peräytyminen tuota pikaa muuttui hurjaksi paoksi, jota Baratierin mieskohtainen urhoollisuus ei kyennyt pysäyttämään. Kaikki tykit menetettiin viholliselle. Lopulta ylipäällikkö kenraaleineen pakeni kaikkia muita nopeammin, ratsastaen pysähtymättä 70 kilometriä ja näkemättä kahteen päivään armeijaansa. Vain puolet upseereista ja 4300 miestä koko armeijasta pelastui, loput, 15,400 miestä, kaatui tai joutui vangiksi.