Kirkko vallitseekin Baijerissa koko yleistä elämää. Jo pääkaupungin, Münchenin ("Munkkilaisen"), nimi on kuvaava. Tiedettä ja taidetta on hyvin myöhäisiin aikoihin saakka harjotettu ainoastaan sen verran, kuin katolinen kirkko ja harrasuskoiset ruhtinaat ovat sitä sallineet. Kirjallisuus kukoisti melkein yksinomaan kirkollisella pohjalla. Vaikka kansa niin mielellään laulelee ja lauluja rakentaa, niin ei sitä vastoin taidekirjallisuus ole Baijerissa viihtynyt, Baijerin runoilijat ja kirjailijat yleensä eivät ole tunnettuja kotomaansa rajain ulkopuolella. Parhaiten menestyvät tässä kirkollisessa ilmakehässä maalaus ja kuvanveisto. Pyhimyskuvien puusta leikkaaminen, freskojen maalaus, lasimaalausten valmistaminen kirkkoihin ja kappeleihin olivat kirkonmiesten mieleisiä taiteita ja niitä he pyrkivät edistämään. Vanhimmat Saksassa tavattavat lasimaalaukset, jotka ovat 10:nneltä vuosisadalta, ovatkin sen vuoksi Tegernseen luostarissa, eikä "kuolemantanssin" esityksiä ole missään niin taajassa, kuin Baijerien heimon asumilla alueilla Alpeissa. Soitantoakin piispat ja ylimystö uutteraan edistivät. Mutta vapaata tutkimusta sitä vastoin kaikkialla estettiin ja hyvin vähän tehtiin kansan henkisen tietovaraston korottamiseksi. Kaikenlaiset taikauskot säilyivät sen vuoksi Baijerissa kauemmin kuin missään muualla Saksassa, ja vielä tänä päivänä tämän taikauskoisen rahvaan kesken elää paljon taikauskoisia tapoja. Pyhimystaruja ja kertomuksia ihmeistä halusta kuunnellaan. Tavallisen baijerilaisen mieleen ei edes juolahda epäillä näitä kertomuksia. Ihme onkin uskon rakkain lapsi. Maan sananparsistakin selviää, missä ilmapiirissä täällä eletään. Baijerilainen sanoo nopeaan liikkuvasta esineestä, että se juoksee kuin "Isä meidän", tarkottaen sillä rukousnauhan nopeata rukoilemista, ja rapajuoposta hän sanoo, että hän "juo kuin temppeliherra". Oluthumalankin eri asteet erotellaan kirkollisilla vertauksilla. Aivan vähäisestä alkavasta humalasta sanotaan, että se on "jesuiittahumala", mutta kovasta humalasta, että se on "kapusinihumala". Mutta vanhoja pakanallisiakin tapoja on säilynyt, vaikka ne ovat melkoisesti muuttuneet kirkon vaikutuksesta. Monta nykyistä kirkollista taikaluuloa johtuu suorastaan pakanuuden aikaisista käsityksistä.
Suurimpana syynä siihen, että kansansivistys on niin hitaasti edistynyt, on Jesuiittain veljeskunta, joka kuudennentoista vuosisadan keskivaiheilta on hallinnut maan valistusoloja, vallinnut sekä Ingolstadtin että Münchenin yliopistoja ja koettanut ituunsa tukahuttaa kaikki korkeammalle tähtäävät valistuspyrinnöt. Semmoisten miesten, jotka eivät tahtoneet luopua vapaasta vakuutuksestaan, täytyi lähteä maasta pois. Kun sen vuoksi kahdeksannentoista vuosisadan keskivaiheilla Münchenin tiedeakatemia perustettiin, niin täytyi erityisellä lailla säätää, että akatemian julkaisut olivat vapaat jesuiittain tarkastuksesta, koska muutoin akatemiaan ei olisi saatu oppineita. Vasta siihen aikaan nuori benediktiniläismunkki uskalsi ehdottaa, että Lutherin kirjottamaa keskisaksan kieltä aljettaisiin Baijerissakin kirjakielenä käyttää. Siihen saakka baijerilaiset kirjailijat olivat käyttäneet rahvaan kieltä sinään. Mutta ellei samaan aikaan Saksan kirjallisuus olisi Keski-Saksassa kohonnut suurien runoilijain kautta niin kauniiseen kukoistukseen, niin tuskin Baijerin hallitus olisi kehotusta noudattanut, vaan Baijerilla olisi ehkä vielä tänä päivänä yläsaksalainen puhekielensä kirjakielenä. Vasta kun Jesuiittain veljeskunta 1773 muodollisesti lakkautettiin, paranivat asiat. Ja yhdeksännellätoista vuosisadalla taiteiden ja tieteiden harrastus vihdoin pääsi Münchenissä elpymään siihen määrään, että sitä nykyään sanotaan "Pohjolan Atheenaksi", etupäässä erinomaisen runsaitten taidekokoelmiensa ja palatsiensa vuoksi. Mutta yleiseen sanoen pitää paikkansa erään kirjailijan lausunto, että "Baijerilaiset ovat reipasta, kunnollista ja rattoisaa kansaa, mutta ei heistä ole tiedemiehiksi eikä taitelijoiksi. Kun baijerilainen on kunnolla hoitanut peltonsa taikka käsityönsä päättänyt, virkansa toimittanut, niin hän mieluimmin heittää huolet ja nauttii elämästä. Hän lähtee silloin oluttupaan ja on hidas sieltä eroamaan. Vähänpä hän silloin välittää henkisistä riennoista."
Hallituksen toimesta on kuitenkin valistuksen asia viime aikoina paljon parantunut ja alemmankin kansan keskuuteen koetetaan kylvää tiedon siemeniä, koska tietämättömän kansan on aineellisellakin alalla vaikea pysyä aikansa tasalla.
Allemannien eli Schwaabien heimo asuu siinä kauniissa maassa, joka käsittää Rheinin, Tonavan ja Neckarin lähteitten väliset alueet. Tähän heimoon kuuluvat saksaa puhuvat Sveitsiläiset, Elsass-Lothringin saksalaiset asukkaat, Badin ja suurimmaksi osaksi Württembergin väestö, ynnä osa Baijerin asukkaista. Tästä maasta on kohonnut kokonaista viisi hallitsijahuonetta: Hohenstaufit, keskiajan mahtava keisarisuku, Welfit, jotka aikanaan hallitsivat koko Pohjois-Saksaa ja vielä Baijeriakin melkein itsenäisinä, Habsburgit, jotka yhä vielä ovat Itävallan valtaistuimella, Hohenzollerit, jotka nykyään hallitsevat sekä Preussiä että koko Saksaa, ynnä Zähringit, jotka lähes vuosituhannen vallitsivat Schwaabia sukumaanaan ja nykyään istuvat Badin valtaistuimella.
Tässä maassa kehittyi jo roomalaisaikana edistyneempi kultuuri kuin muualla Germaniassa, Ylä-Rheinin laaksoa lukuun ottamatta. Kansa on lahjakasta ja sen vuoksi kukoisti täällä aikaisimmin runouskin. Tristanin ja Isolden hehkuva rakkauslaulu on Allemannien keskuudessa runoiltu. Ritariaikain runoutta viljeltiin varsinkin Bodenjärven rannoilla. Allemannien alueella "mestarilaulukin" syvimmälle juurtui. Sitä harjotettiin suurella innolla Augsburgissa ja Ulmissa, Strassburgissa ja Kolmarissa, Freiburgissa ja monessa muussakin kaupungissa, ja tämä laulu pysyi sitkeästi hengissä. Ulmissa se sammui vasta v. 1839, Memmingenin kaupungissa, Allgäussa, v. 1852. Uudemman ajan runoilijoista olivat Wieland ja Schiller kotoisin Württembergistä. Tunnettu ballaadirunoilija Uhland oli schwaabilainen. Useimmat kuvaustaiteetkin täällä, jossa kultuuri oli niin vanha, kehittyivät ennen kuin muualla Saksassa. Useat Saksan etevimmistä ajattelijoistakin, Hegel muun muassa, ovat näiltä seuduilta syntyisin. Ruutia ensinnä käytettiin suuremmassa mitassa Schwaabin kaupungeissa. Uskonnollisellakin alalla on Allemannien syvällinen ja samalla kuitenkin vilkas henki itsensä ilmaissut, sillä vaikka tämä maa onkin lähempänä katolilaisuuden pesäpaikkoja kuin esim. Frankki, niin on Allemannien kesken siitä huolimatta uskonpuhdistus melkein kauttaaltaan voittanut katolilaisuuden, jopa vapaassa Sveitsissä pukeutunut uuteen itsenäiseen muotoonkin.
Kaikenlaiseen ansioon on tämä heimo aina osottanut halua. Varsinkin se on jo vanhastaan käynyt vilkasta kauppaa. Vanha sananlaskukin vielä hokee, kuinka kautta maailman Ulmin raha kävi. Sveitsiläisillä ei ollut tavaraa myydä, mutta he sen sijaan palkkautuivat milloin millekin maalle sotamiehiksi, ja vielä tänä päivänä pitää paavi sveitsiläistä henkivartiota. Augsburg ja Ulm olivat keskiajalla mahtavia kauppakaupunkeja. Siellä vaurastuivat keskiajan Saksan rikkaimmat rahaylimykset, siellä perustettiin ensimäiset puutarhat ja hedelmäpuistot, mehiläishoito ja viininviljelys pääsivät voimaan aikaisemmin kuin monessa muussa osassa Saksaa. Kun pyhä Columbanus v:n 400 vaiheilla saapui tähän maahan, niin oli olut vielä ylinnä ja sitä uhrattiin Wodanillekin. Mutta pian täytyi sen väistyä rypäleen viljelyksen edestä, johon syvät virranlaaksot ovatkin erinomaisen soveliaita. Omituisuutena on vielä mainittava, että tällä alueella ensinnä ovat kehittyneet ne äännemuutokset, joitten kautta saksan kieli on aikain kuluessa kehittynyt nykyiseksi kirjakieleksi. — Schwaabissa on säilynyt monta ikivanhaa tapaa, jotka muualla Saksassa jo ovat hävinneet, kuten kiekon heittäminen, jota vanhain asiakirjain mukaan tiedetään ainakin jo ensimäisen vuosituhannen vaihteessa harjotetun, raskaitten kivien heittäminen ynnä paini. Schwaabilaiset ovat voimallista kansaa. Mutta vähemmän kuin missään muualla tapaa Schwaabissa vanhaa saksalaista rotua vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen. Siellä ei ole omaa rakennusmallia, kuten Saksissa ja Frankissa, vaan on Allemannien maassa paljon erilaisia rakennusmalleja käytännössä. Kaikki tämä johtuu siitä, että tämä osa Saksasta on kautta aikain ollut enimmän alttiina vieraille vaikutuksille.
Thüringiläiset.
Muuan kirjailija lausuu Thüringiläisistä: "He ovat vilkasta, hyvänluontoista kansaa, ilomielisiä, vähään tyytyväisiä, kohteliaita, uutteria ja yritteliäitä, mutta eivät he ole kovin kestäviä. He ovat taipuisia, mutta eivät kovin vakavia yrityksissään. He ovat paremmin puheliaita kuin uutteria ja kovin kärkkäitä omaksumaan kaikkea vierasta." Tapaamme siellä sekotuksen pohjois-saksalaista valppautta ja etelä-saksalaista herttaisuutta, slaavilaista elämänhalua ja saksalaista herkkätunteisuutta. Tunteella on yhtä paljon sananvaltaa kuin tahdollakin. Jos on totta, että kukkaset ja laulut ovat tunteen mittakaavoja, niin voi Thüring kilpailla Saksan kaikkien muitten maitten kanssa. Sillä Thüringissä erityisesti suositaan kukkien hoitoa, melkein joka talon edessä on pieni kukkatarha. Soitanto on niin suosittua, että sananlaskun mukaan aina kahdessa talossa soitetaan kolmea viulua. Konsertteja ja tanssitilaisuuksia on tuhka tiheään, ei tanssita ainoastaan huoneissa, vaan ulkona kedoillakin. Thüringissä jos missään seuraelämä on vilkasta. Kansalla on jos minkälaisia huvitilaisuuksia, kansanjuhlia, kirkollisia juhlia, urheilujuhlia ja laulujuhlia, joissa vietetään iloista elämää. Keilan heittäminen on niin suosittua, että sitä teilläkin harjotetaan, ja tien vieressä kärvennetään hiilitulessa thüringiläistä paistinmakkaraa. Varsinaista kansallisruokaa ovat perunakokkareet, mutta piirakkaitakin mielellään leivotaan, varsinkin juhlatilaisuuksissa. Vuoristossa on seutuja, joissa köyhyys on mitä suurin. Jo keskiajalla oli käypä latinalainen sananlasku, että Thüringissä oli paistettu sillikin herkkua. "Yhdestä sillinpäästä valmistettiin viittä ruokaa." Peruna on tärkein ravintoaine. Perunoista sanoo toinen sananlasku, että niitä syödään "aamulla pyöreinä, päivällä huttuna, illalla viipaleiksi leikattuina, ja siinä pysytään, sillä se on terveellistä." Liikuttavan pienet ovat varsinkin vuoristossa väestön elämänvaatimukset. Mutta vaikka vuorelaiset ovatkin tottuneet niin vähällä toimeen tulemaan, niin luonto on siitä huolimatta heille suonut mitä iloisimman mielen ja kotiseutunsa kauneuden ymmärryksen. Thüringiläinen ei ylenmäärin välitä omaisuudesta eikä murehdi tämän maailman rikkauksia, kunhan hänellä on edes sen verran, että nipin napin toimeen tulee. Lapset tavallisesti jo hyvin aikaiseen alkavat ansaita tehtaissa, taikka ovat apuna kotiteollisuudessa. Laululintuja visertelee joka mökissä, jopa toisissa monet häkit. Pojat ja tytöt laulavat kilpaa peipposten kanssa. Iloisina he juhla-aattona vaeltavat pitkin kylän kujia ja laulavat täydestä sydämestään: "Minulle yksikaikki, onko rahoja, vai eikö" ('s ist mer alles eins, 's ist mer alles eins, ob ich Geld hab' oder habe keins.) [Niinkuin lukija tästä näkee, emme osanneet aivan oikeaan, kun sanoimme Thüringerwaldin olevan jyrkkänä erona Etelä-Saksan herkemmän ja runollisemman ja Pohjois-Saksan arkiluontoisemman rahvaan välillä. Tämä raja todellisuudessa kulkee pohjoisempana.] Thüringiläiset ovatkin hyvällä syyllä herttaisuuden maineessa. Preussilaisten jäykkyys on siellä vihattu, keveämpää ja taipuisempaa menettelyä heidän maassaan suositaan. Helppo on muukalaisenkin saada siellä tuttavuuksia ja päästä tutunomaiselle kannalle, helposti ruvetaan toisiaan sinuttelemaan. Mutta on toiselta puolen totta, etteivät ystävälliset sanat aina käy yhteen tekojen kanssa, ja että suu usein puhuu semmoista, johon sydämellä ei ole mitään osaa.
Thüringiläiset ovat erinomaisen toimeliasta kansaa. Harvoissa vuorimaissa on niin monipuolisesti kehittynyt teollisuus, kuin Werran ja Elsterin välisillä vaaroilla. Kolmasosa Saksanmaan posliinitehtaista on tällä alalla. Toiset niistä ovat jo hyvin vanhoja. Niitten perustamista edisti varsinkin puun halpuus ennen aikaan, jolloin ei vielä hiiltä käytetty tähän teollisuuteen. Lasiteollisuus tuli Thüringiin Böhmerwaldista. Leikkikalujen valmistaminen taas saapui Nürnbergistä kauppiaitten mukana, jotka kulkivat Leipzigin markkinoille. Vuoriston eteismaa on vilkasta teollisuusaluetta.
Rheinin seutujen jälkeen on Thüring saduista rikkainta. Varsinkin Brockeniin liittyy lukemattomia tarinoita, Hörselbergiin niinikään, niinkuin olemme jo aikaisemmin maininneet.