Valtiollisten olojensa puolesta on Thüring sen puolesta omituista, että siellä on säilynyt suurin luku pikkuvaltioita, jäännöksenä keski-ajan hajanaisista valtiollisista oloista.
Entisiä ja nykyisiä slaavilaisia kansoja.
Olemme Saksanmaan alkuvaiheista selkoa tehdessämme maininneet, että germanit tosin siihen aikaan, kuin heidän varsinainen historiansa alkaa, asuivat koko sillä alalla, joka nykyään kuuluu Pohjois-Saksaan, mutta että he kansainvaelluksen aikoina osaksi luopuivat näistä vanhoista maistaan, aina Elbeen ja sen syrjäjokeen Saaleen saakka lännessä, ja että pois vaeltaneiden heimojen sijaan saapui slaavilaisia. Toisen vuosituhannen ensimäisellä vuosisadalla Saksalaiset alkoivat uudisasutuksen kautta vallottaa takaisin näitä menetettyjä maita ja suureksi osaksi siinä onnistuivatkin. Keskellä nykyistä saksankielistä asutusta on siellä täällä säilynyt meidän aikoihin saakka pieniä tähteitä noista entisistä slaavilaisista heimoista, suurimmasta osasta sitävastoin vain nimi tai hämärä muisto. Ainoastaan Puolalaiset ovat säilyttäneet kansallisuutensa ja heitä vastaan kansallisuustaistelu yhä vielä jatkuu, vaikka epätietoisella menestyksellä.
Slaavilaisen asutuksen ollessa laajimmillaan asuivat Saalen ja Oderin välillä Berlinin seuduille saakka pohjoisessa, Erzgebirgeen ja Lausitzin vuorimaahan saakka etelässä Sorbit, joitten jäännöksiä Lausitzin nykyiset Vendit ovat. Heidän pohjoispuolellaan Itämereen saakka asuivat Latitsit eli Viltsit ja Obotritit. Saksalaiset nimittivät näitä kansoja jo vanhastaan yhteisellä nimellä Vendeiksi, mutta slaavilaiset itse eivät tätä nimitystä tunne heimo- sen enempää kuin rotunimenäkään. Sorbien ja Viltsien itäpuolella asui Puolalaisia. Nykyisen Saksan koillisessa kolkassa, Niemenin ja alisen Weichselin välillä sekä Itä-Preussissä, asui kaksi liettualaista kansaa, Preussiläiset ja Liettualaiset, joitten jäännöksiä yhä vieläkin elää.
Liettualaisia, jotka ennen olivat lukuisa kansa, elää Saksanmaan rajoissa enään vain puoliväliin toistasataatuhatta henkeä. Tämä kansa, joka kielitutkimusten osotuksen mukaan on ammoisina aikoina ollut Suomalaisten lähin naapuri, jolta Suomalaiset ovat saaneet paljon sanoja, ehkä runoaiheitakin ja kanteleen, on sekä Saksalaisten että Puolalaisten sorrosta huolimatta suuressa määrin säilyttänyt kansallisuutensa, erinomaisen runollisen luonteensa, kielensä, vanhoja pukujaan ja tapojaan. Se on ryhtynyt omaa kirjallisuuttakin luomaan, vaikka sitä tässä työssä, Saksassa samoin kuin Venäjälläkin, kohtaavat ainaiset vastukset viranomaisten puolelta. — Liettualaiset eivät ole slaavilaista kansaa, vaan itsenäinen osa indo-europpalaisesta kansaryhmästä.
Lausitzissa on meidän aikoihin säilynyt pieniä tähteitä Vendejä, eli oman nimityksensä mukaan Sorbeja, jotka ovat puhtaita slaaveja. Heidän lukunsa nousee tuskin sataantuhanteen henkeen. He elävät saarekkeena saksankielisen väestön keskellä, jonka sukujuuri kuitenkin suureksi osaksi liene slaavilaista, vaikka kieli onkin muuttunut.
Näiden Sorbitähteitten pesäpaikka on Spreewald, se rämeseutu, jonka Spree lukemattomine putaineen muodostaa Berlinin kaakkoispuolella. Asuinpaikkainsa pääsemättömyyden vuoksi tämä kansantähde on voinut puoliaan pitää yleistä saksalaistuttamista vastaan. Sitä on kuitenkin vielä etelämpänä kuivillakin mailla, varsinkin Kottbusin kaupungin seuduilla. Melkoisessa määrin ovat tämän maata viljelevän kansan olot mukautuneet ympärillä asuvain Saksalaisten olojen mukaisiksi, vaikka ne ovatkin yleensä säilyneet vanhanaikuisemmalla kannalla.
Vendit eli Sorbit ovat iloista, seuranrakasta kansaa, niinkuin yleensäkin slaavit. Heidän puheliaisuutensa, kisahallinsa on yleiseen tunnettu. Keskenään kansa vielä puhuu vanhaa slaavilaista kieltään, mutta melkein kaikki osaavat jo saksaakin. Koulu on kauttaaltaan saksalainen, ainoastaan ensimäinen, alkeisopetus tapahtuu lasten omalla kielellä ja uskonnon opetus korkeimmillakin luokilla. Jumalanpalvelus tapahtuu osaksi rahvaan omalla, osaksi saksan kielellä. Ajan kysymys vain on, koska tämä kansantähde kokonaan saksalaistuu. Paitsi koulua edistyttää saksalaistuttamista varsinkin asevelvollisuus.
Paremmin pitävät Puolalaiset puoliaan. Heidän lukunsa on siksi suuri, kansallistuntonsa niin valpas ja yhteys Venäjän ja Itävallan Puolalaisten kanssa yhä vielä siksi vilkas, etteivät Saksalaiset suurista ponnistuksistaan huolimatta ole voineet heidän kansallisuuttaan hävittää.
Mutta heillä onkin takanaan suuri historia. He ovat olleet itsenäistä kansaa, hallinneet valtakuntaa, joka aikoinaan ulottui Itämerestä Mustaanmereen saakka, olleet koko länsimaisen sivistyksen etuvartijoita sekä mongooleja että Turkkilaisia vastaan. Kovat kohtalot, vaikea maantieteellinen asema kehittyväin suurvaltain välissä, murtivat Puolan itsenäisyyden. Mutta kansallisuuttaan Puolan kansa yhä sitkeästi puolustaa Saksassa, samoin kuin Venäjällä ja Itävallassakin. Siinä asiassa ovat ylhäiset ja alhaiset yksimieliset, räikeistä yhteiskunnallisista epäkohdista huolimatta.