Vanhan tavan mukaan pysyy kummien ja lapsen väli läheisenä, niin kauan kuin elämää kestää, ja kummit parhaan taitonsa mukaan seuraavat lapsen elämänvaiheita. Etelä-Saksassa on tapana, että jos lapsi kuolee, niin kummit panevat hänen arkkuunsa kirjeen, jossa on kaikenlaisia elämänviisauslauseita ja kehotuksia. Arkun kohottaa sitten sylikummi päänsä päälle ja kantaa sitä usein tuntikauden köyhästä vuoristokylästä alas lakeudelle, ikäänkuin se olisi hänen oma lapsensa, ja täällä miespuolinen kummi laskee arkun hautaan.
Kasteeseen kutsuttua väkeä on juhlittava, minkä kukin voi. Köyhemmät vain kahvittavat ja tarjoovat hyväksi lopuksi olutta tai viiniä, mutta varakkaissa kodeissa vietetään aina ylellinen perhejuhla. Keskiajalla varsinkin ristiäiset kävivät niin ylellisiksi, että niitä vastaan oli ryhdyttävä erikoisiin virallistin määräyksiin. Muutamissa seuduissa olivat ristiäiset samoin kuin häätkin juhlittavat kylän krouvissa ja tarkalleen oli määrätty, paljonko olutta tai viiniä on kullekin annettava. Vanhassa frankkilaisessa asetuksessa sanotaan: "Tämä juhla (ristiäinen) tapahtuu ja tuleekin sen tapahtua krouvissa, samoin kuin häitten. Sitä varten tulee kutsuttujen ystäväin lähteä krouviin, kummi ja lapsen isä muiden edellä, ja yhteiseksi juhlaksi maksaa, jokaisen miehen yhdestä mitasta viiniä tai kahdesta kannusta olutta, jokaisen vaimon tai neitsyen puolet tästä määrästä. Tätä yhteistä kestitystä varten tulee kummin ja lapsen isän maksaa 6 kannusta viiniä taikka 12 kannusta olutta kutsuvieraitten nautittaviksi, jota paitsi kestitystä voidaan lisätä vapaaehtoisillakin antimilla. Kun kaikki on nautittu, niin on jokaisella vapaus omalla rahallaan jäljestäpäin jatkaa juhlaa samoin kuin yhteisesti taikka olla sitä jatkamatta." Tästä vanhasta tavasta juurtuu nykyäänkin vielä voimassa oleva tapa, että lukuisalle ystäväjoukolle on annettava runsas kestitys.
Häätapoja.
Kaikilla kansoilla on se hetki, jolloin mies ja nainen solmivat liiton elämäksi, elämän juhlallisin. Vanhain germanilaisten aikoina näkyy jonkinlainen naisen ryöstö olleen yleinen tapa. Yleinen oli ainakin saksalaisissa heimoissa naisen osto rajapuun alla. Sormuksen antaminen näyttää johtuvan roomalaisesta tavasta. Se tuli kristinuskon ohella käytäntöön. Hääsaatossa kulki morsian hiukset hajallaan, merkkinä puhtaudestaan, myöhemmin hänet koristettiin myrttiseppeleellä eli morsiuskruunulla, johon kuului aviosiveyden velvollisuutta muistuttava morsiushuntu. Vihkiäisten jälkeen syötiin morsiamen kodissa juhla-ateria, illalla morsiusseppele vaihdettiin myssyyn ja vanhemmat ja häävieraat saattoivat morsiamen morsiuskamariin, jossa sulhanen otti hänet vastaan, sillä morsiusvuoteeseen oli julkisesti käytävä. Toisena aamuna morsiamen vanhemmat toivat vuoteen eteen uudet vaatteet, ja niihin pukeutuneena morsian lähti puolisonsa rinnalla kirkkoon, jossa tapahtunut avioliitto siunattiin.
Tästä yksinkertaisesta ja arvokkaasta juhlasta kehittyivät sitten vuosisatain kuluessa mitä moninaisimmat juhlatavat, jotka suureksi osaksi ovat säilyneet meidän päiviimme saakka. Ne eri maakunnissa suuressa määrin vaihtelevat.
Kihlaustavoista mainittakoon, että Hessissä sulhanen yhä vielä antaa morsiamelle kolmenlaista rahaa kihlarahoiksi, jonka jälkeen hänellä on oikeus julkisesti mainita neitoa morsiamekseen. Käden annoksi sanotaan kihlausta Lahnin laaksossa. Puoliyön aikaan lähtee naimahaluinen nuorukainen puhemiehineen morsiamen luo saamaan tämän myöntymyksen, sitten kun asia on vanhempien kesken sovittu. Jos tyttö suostuu, niin antaa poika hänelle kihlarahat, jotka luultavasti ovat muisto vanhasta morsiamen ostosta. Sitten tapahtuu käden lyönti ja sillä kihlaus on valmis. Vielä samana yönä iloinen tapaus pidoilla vahvistetaan. Vähän aikaa kädenlyönnin jälkeen morsian "kitkee liinaa", kulkien parin ystävättären kanssa talosta taloon. Toinen ystävättäristä kantaa tyhjää tyynynpäällistä, toinen hienoksi rohdittua pellavakimppua. Ennen oli tapana, että morsian joka talosta sai kimpun pellavia, nykyään annetaan rahoja, — ellei poliisi leimaa tämänkaltaista pellavan keruuta kerjäämiseksi ja sitä kiellä.
Eifelissä on vallalla se kumma tapa, että kihlattujen täytyy istua yhdessä tuvan suuressa seinäkaapissa, kunnes vanhemmat ovat sopineet kihloista, eikä liene ollut tavatonta, että he joskus tekivät kaapissa ensi kerran tuttavuutta.
Tärkeimpiä henkilöitä koko häähommassa on häihinkutsuja, joka pitää huolta molempain heimojen kutsumisesta häihin — se on toimi, joka vaatii suurta älyä ja hienotunteisuutta. — Häissä hän on juhlanohjaaja ja hääateriassa yleinen ilonpitäjä. Baijerissa hänellä on hatussaan rosmarininoksa, napinreiässä punainen nauha ja arvonsa erikoisena merkkinä nauhoilla ja kukkasilla koristettu sauva. Kun hän kulkee talosta taloon vieraita kutsumassa, niin on mukana kaksi seuralaista, toinen sulhasen veli tai serkku, jota sanotaan "seppeleherraksi", toinen enimmäkseen morsiamen sukulainen, jota sanotaan "kananvarkaaksi", koska hänen toimenaan on niistä taloista, joissa kutsujat käyvät, varastaa kana, jonka nuo kolme matkamiestä sitten jäljestä päin yhdessä syövät.
Tärkeitä ovat tietysti myös morsiamen seppeleneidot eli morsiusneidot, joilla häiden aikana on paljon hommaa. He pukevat morsiamen. Baijerissa on morsiamen yksinomainen ja varsinainen arvonmerkki kunnan omistama morsiusvyö, jota säilytetään krouvissa tai kirkossa ja lainataan morsiamelle pientä, vaivaisrahastoon suoritettavaa maksua vastaan. Tämän runsaasti koristellun vyön kaksoissolkeen kiinnitetään siniset nauhat ynnä pitseillä reunattu kyynelliina. Siellä täällä on vielä käytännössä kruunu, joka ennen oli yleinen, mutta yleisemmin koristetaan morsiamen pää nykyään seppeleellä, perhotulla hopeaharsolla, kirjavilla kivillä, helmillä ja lankakukkasin koristetulla pakkulalla, joka suurella hopeaneulalla kiinnitetään päälaelle rosmarinikukkasen keralla. Seppelettä käyttävät niinikään morsiusneidot, joilla on valkoiset vaatteet punanauhoin.
Morsiamen myötäjäiset sälytetään vankkureille, jotka lauantaina ennen hääpäivää lähtevät nuoren vaimon tulevaan kotiin. Vankkurien eteen valjastetaan neljä, toisinaan kuusikin kukkasilla ja nauhoilla koristettua hevosta, joita naapurit sitä varten mielisuosiolla lainailevat. Jos morsian on rikkaasta talosta ja tavaraakin on sen mukaan paljon, niin viedään myötäjäisiä monilla vaunuilla. Mutta seuraavat esineet tulee köyhimmälläkin olla: Ristiinnaulitun kuva, pesukaappi, kaksi tuolia, seinäkaappi, kaappi vuodevaatteita varten, kahden maattava vuode, kehto ja kaikkein ylimpänä nauhoilla koristettu rukki. Ylä-Pfalzissa neulotaan aviopeiton alakulmaan kaikenlaisia suojelevia taikaesineitä, kuten parantavia yrttejä, jyviä, rahoja, etteivät noidat saa aviovuodetta "rikkoa". Vuodepatjain täytteillä on omat taikansa, ja rukin asentokin vankkureissa on määrätty; jos se on väärin päin käännetty, niin vaimo kuolee ensimäiseen lapsivuoteeseensa. Monessa seudussa vallitsee vielä vanha tapa, että kylät, joiden läpi myötäjäisvaunut kulkevat, sulkevat tien. Sen varalta morsiamella on vasussa rahoja, joilla hän ostaa tien vapaaksi. Sillä mitä hän morsiamena maksaa, se hänelle vaimona seitsenkertaisesti palkitaan.