Jokimarshit, jommoisia on varsinkin Elben alajuoksun varrella — Elbe on aikain kuluessa täyttänyt pitkän leveänlaisen merenlahden — ovat selvään syntyneet jokien kuljettamasta lietteestä. Saksanmaan joet virtaavat enimmäkseen niin pehmoisella kalliopohjalla, että vesi siitä helposti irrottaa suuret määrät kalkkia, savea ja hiekkaa. Lisäksi ne kuljettavat mukanaan runsaasti kaikenlaisten elimistöjen jäännöksiä. Niin ovat merenlahdelmat vähitellen täyttyneet. Missä tulvavesi pääsee vesijätöille leviämään, siellä se vielä kohottaa rakentamiaan maita näillä jätteillä.
Paljon laajemmat ja hedelmällisemmät ovat kuitenkin ne marshit, jotka Pohjanmeren rantoja paartavat. Ne ovat monimutkaisemman luonnonrakennustyön tuloksia, kuin jokimarshit.
Hienoin liete, jonka virrat kuljettavat mereen saakka, laskeutuu herkemmin pohjaan suolaisessa kuin suolattomassa vedessä. Sen vuoksi jokien suistamoon kerrostuu lietettä lietteen päälle, kunnes tämä kerrostuma kasvaa vedenpintaan saakka. Mutta lisäksi suolaisen ja suolattoman veden sekaantumisaloilla tapahtuu kemiallisia muutoksia, jotka saavat veteen liuenneita kivennäisaineita saostumaan ja pohjaan laskemaan. Rannikkovedet, missä suolainen ja suolaton vesi sekaantuvat, ovat sen vuoksi ikäänkuin suunnattomia kemiallisia työpajoja, joissa uutta lietemaata valmistuu.
Moisessa sekavedessä (Brackwasser) — sekavedeksi voimme sitä nimittää siitäkin syystä, että se harvoin on selkeätä, vaikk'ei tuuli olisikaan pohjaa myllertänyt — kuolee alati äärettömät joukot pieniä likoeläimiä, joita sekä suolainen merivesi, että suolaton jokivesi on täynnään. Sekavesi on nimittäin epäterveellistä sekä suolaisen, että suolattoman veden likoeläimille, jonka vuoksi kummatkin siinä heittävät henkensä. Nämä pienet eläimet lannottavat maata sekä elimillään, että kalkista tai piikivestä muodostuneilla kuorillaan. Toisinaan voi puolet lietemaan koko aineesta olla pienien likoeläimien ruumiita. Siinä selitys, miksi marshit varsinkin virtain suistamoiden kahden puolen ovat niin erinomaisen hedelmälliset ja kuivattuina kasvattavat niin hämmästyttävän runsaita heinä- ja viljasatoja.
Semmoisissa paikoissa, missä virta laskee verraten tyveneen ja matalaan mereen, kasvaa suistamo ulospäin, muodostaen mereen deltan. Mutta Pohjanmeri, joka on maapallon myrskyisimpiä meriä, ei ole päästänyt Elbeä, Weseriä eikä Emsiä kasvattamaan suistamoaan rantaviivaa ulommaksi, vaan aallot anastavat lietteet sitä myöden, kuin virta niitä mereen purkaa, ja hajottelevat niitä pitkin rannikkoa.
Näin ovat syntyneet marshit, näin myös "wattimeri", joka nousuvedellä on aaltojen peitossa, pakovedellä taas suureksi osaksi kuivana.
Hyvin aikaiseen ihminen näyttää huomanneen näitten rannikkomaitten erinomaisen hedelmällisyyden ja asettuneen niihin asumaan. Ja aikaiseen hän varmaan ryhtyi niitä suojelemaan rakennusmestarin omia vihanpurkauksia vastaan. Meri, joka ne oli pykäillyt, pyrki niitä myös kovien myrskyjen sattuessa hävittämään, hollannissa kehittyi ensiksi patorakennustaito. Sieltä se levisi Luoteis-Saksan marshimaille.
Jos nousuveden aikana maan puolelta lähestymme marshimaan reunaa, niin kohoo eteemme sisäpuolelta jotenkin jyrkkä valli, joka on viittä, jopa kymmentäkin metriä korkea. Kammon sekainen tunne valtaa ensikertalaisen mielen, kun hän padon juurelle päästyään kuulee aaltojen ulkopuolella kuohuvan päänsä päällä ja hyökkäävän patoa vastaan. Kun hän on padon päälle noussut, niin silmää kohtaa suurenmoinen näkö. Meren ja yhtä tasaisen marskin reunaa pitkin juoksee kummallekin puolelle pato silmän siintämättömiin. Kymmeniä kilometrejä näemme aaltojen hyökyvän tätä suurenmoista lumotusta vastaan. Alavia heinä- ja viljamaita risteilevät ojat ja kanavat, joita vähä väliä juoksee padossa oleviin sulkuportteihin. Pelto pellon vieressä, niitty niityn laidassa ja laitumilla upeat hevoslaumat, lihavat lehmikarjat, lukemattomat lammaslaumat näiden vahvain varustusten turvissa. Mutta jos odotamme veden laskemista, niin kohtaa meitä meren puolella toinen näky. Padon juurella alkaa maa kuivaa, vesi virtaa nopeaan ulospäin, yhä edemmä väistyy meren hohtava pinta, kunnes sen sijalla lopulta on kihisevä märkä pohja simpukkariuttoineen ja savikoineen. Lokkia, meripääskyjä, hyyppiä ja muita merilintuja saapuu tuhansittain joka taholta ahmimaan herkkuja, joita meri on jättänyt runsaasti katetulle pöydälleen — kaloja, äyriäisiä, meritähtiä, simpukoita, ostereita ja veteisen monenlaista muuta makukarjaa. Padon jykevät portit aukenevat itsestään ja kanavista alkaa vesi, kussa omin voimin, kussa tuulimyllyjen käyttämäin pumppulaitosten voimalla virrata mereen. Mutta nousuveden palatessa portit taas jyskien itsestään sulkeutuvat ja aallot hyökyvät yhä lähemmäksi vallitusta. Milloin tavallista korkeampi tulvavuoksi sattuu, silloin on heikoilla paikoilla vaara tarjona ja kylistä hälyytetään ihmiset linnan valleille vartioimaan, kuni sodassa ainakin on tapahtunut, että hirmuöinä asukkaat ovat maanneet kasoissa valleillaan, estääkseen jotakuta matalaa kohtaa murtumasta; hyvin tietäen, että jos meri alkuun pääsee, niin aukko nopeaan repeää suuremmaksi ja tuota pikaa pellot ja talot hautaantuvat veden alle. Entisten vuosisatain historia tietää kertoa tulvaonnettomuuksista, joissa satojatuhansia ihmisiä on yhtenä yönä kotineen ja kontuineen hukkunut ja maat pitkiksi ajoiksi menetetty meren saaliiksi. Vaikka ovatkin talot tekokummuille rakennetut ja muureilla suojatut, niin eivät nämä varustukset voi semmoisia luonnonmullistuksia vastaan kestää.
Yhä vankemmiksi opitaan kuitenkin patojakin rakentamaan. Entisen rahvaankokemuksen ja taidon avuksi on saatu uudenaikainen insinöritiede ja rauta- ja sementtiteollisuus. Suurenmoisia summia uhrataan tähän työhän, sekä entisten viljelysten suojelemiseksi että uusien valtaamiseksi wattimerestä. Tämä maa on niin arvokasta, että se hyvin kannattaa suuretkin uhraukset. Tuo taistelu on saksalaisille nykyään kansallinen asia, jota kaukana sisämaassakin kiintymyksellä seurataan. Friisien ankara painiskelu luonnonvoimien kanssa on kohotettu esikuvaksi, jonka jokainen saksalainen koulupoika tuntee.
Uuden marshimaan vallottaminen wattimerestä tapahtuu niin sanoaksemme "soluttain". Tässä työssä nykyään menetellään seuraavasti. Uloimmasta reunapadosta rakennetaan mereen lyhyitä poikkipatoja. Nämä poikkipadot murtavat aallokkoa, ennenkuin se pääpadolle ennättää, ja lietteet pääsevät siten nopeammin kerrostumaan niitten välisessä tyvenemmässä vedessä. Kun saarrettu wattipalsta on lietteistä kylläksi kohonnut, niin sen ulkolaitakin suojellaan padolla ja umpeen vallitettu palsta kanavilla ja pumppulaitoksilla kuivataan. Siten on wattimerta vuosisatain kuluessa vallotettu kappale toisensa jälkeen, 100-1000 hehtaarin suuruisia palstoja kerrallaan. Kylät kuitenkin mieluummin rakennetaan geestin läheisyyteen, vaikka se tavallisesti on kymmenen tai parinkymmenenkin kilometrin päässä rannasta. Tähän on syynä sekä turvallisuus että parempi vedensaanti, sillä vaikka marshilla on joka puolella niin runsaasti suolaista vettä, niin on sitä vastoin kunnollisesta juomavedestä useinkin puute.