Luoteis-Saksan kohosoilla.
Weserin länsipuolella Pohjois-Saksan alanko muuttuu suoksi. Niinkuin meri leviää maa rannattomiksi aavoiksi, joilla ainoastaan siellä täällä joku matala hiekkakumpu pistää polveaan suon ruskeasta pinnasta. Tosin on muuallakin Pohjois-Saksan alueella tiheässä samanlaisia soita, mutta ne eivät laajuutensa puolesta likimainkaan vedä vertoja Frieslandin ja Oldenburgin aavoille.
Nämä suot ovat syntyneet hiekkapohjalle sen kautta, että liete taikka rautaruoste on sitonut hiekkajyväset toisiinsa vettä läpäisemättömäksi pohjaksi. Suot ovat tosin meren rannallakin korkeammat meren pintaa, mutta rannikkoa reunustavat dyynit estävät vettä vapaasti mereen juoksemasta. Vetisellä pohjalla alkaa valkosammal rehottaa. Sitä myöden kuin sammal kasvaa, alimmat osat siitä mätänevät muroksi. Näin murokerros vahvenemistaan vahvenee, ja kun se säilyttää vettä ikäänkuin pesusieni, niin ei ylimpänä kasvavalta sammalkerrokselta lopu kosteus eikä ravinto. Vuosituhansien kuluessa on siten kasvanut murokerros, jossa toisin paikoin ei ole viidenkäänkolmatta metrin syvyydestä pohjaa tavattu. Tavallisesti kasvaa suo keskeltä hieman korkeammaksi kuin reunoilta, ikäänkuin matalaksi kilveksi. Saksan lämpöisemmässä ilmanalassa sekä mätäneminen että kasvu tapahtuvat paljon nopeammin, kuin meidän maamme rahkasoilla.
Kolkompaa maisemaa, kuin moinen kohosuo on, ei ole helppo kuvitella. Vihannuutta ei missään, paitsi virtain liejuisilla rannoilla, jotka kuitenkin ovat niin syvälle kaivautuneet, ettei niitä näy suolle. Maanpinta näyttää ikäänkuin palaneelta. Ainoastaan sammal viihtyy ja toisin paikoin kitukasvuinen kanerva. Ihmiselämää ei näy muuta kuin harvassa polttoturvetta valmistavaa työväkeä ja heidän kehnoja, koivujen ympäröimiä majojaan. Koivu on melkein ainoa puu, joka näillä soilla toimeen tulee. Keväällä virkistää vaeltajan silmää vielä suomyrtti, variksenmarja, kellokanerva (Erica tetralix), Saksan soitten varsinainen asukas, kihokit ja eräät toisetkin vaatimattomat, mutta muualla Saksassa osasta harvinaiset kasvit. Vielä köyhempi kuin kasvisto on eläimistö. Linnut eivät viihdy näillä suojattomilla aukeilla; ainoastaan sammakoitten, myrkyllisten kyitten ja sisiliskojen mielestä ei maailmassa maata parempaa, ja sääsket pitävät ilmassa iloaan, keijuen sankkoina pilvinä.
Suurin näistä soista on Bourtangermoor Emsin vasemmalla rannalla. Sillä on paikkoja, mihin ei näy ainoatakaan puuta, majaa eikä lapsen mittaa korkeampaa pensasta, niin pitkältä kuin silmä kantaa. Uloimmatkin suosiirtolat, jotka koivulehtoineen kauan päilyivät takanamme siintävinä kaukosaarina, ovat lopulta vaipuneet taivaanrannan alle. Vielä enemmän kuin meri täyttää moinen aava rannaton suo mielen äärettömyyden tunteella. Ainoastaan kapeat, vaaralliset polut vievät suon poikki ja moni on niiltä eksyttyään hukkunut suon petollisiin pohjattomiin liejuisin. Mutta siitä huolimatta kulkivat jo roomalaiset legionat näitten soitten poikki, sotiessaan Pohjois-Germanian heimoja vastaan. Pyöreistä, parin metrin mittaisista tammipölkyistä rakennettiin suon poikki kapulasiltoja, joitten jätteitä on löydetty sekä Hollannin että Saksan puolelta.
Mutta vaikka nämä suot näyttävätkin niin viheliäisiltä ja toivottoman köyhiltä, niin on niilläkin rikkautensa, jahka niitä opitaan käyttämään. Mitäpä muuta ne ovat, kuin luonnon keräämiä äärettömiä hiilivarastoita, vaikka vielä ovatkin veden varassa. Murokerros kuoritaan päältä pois, käytetään lämmitysaineeksi ja moneen muuhunkin tarkotukseen, ja alemmat kerrokset muokataan viljelysmaaksi.
Kun joku kohosuon osa otetaan työn alaiseksi, niin siihen ensinnä kaivetaan syvä kanava, joka alkaa joko merestä taikka muusta laivaväylästä. Tästä valtakanavasta kaivetaan kahden puolen poikkikanavia. Siten kuivanut murokerros kuoritaan pois ja valmistetaan polttoturpeeksi ja kaikenlaisiksi muiksi hyödyllisiksi tavaroiksi. Meidän aikamme teollisuus on tosiaan näyttänyt ihmeitä tekevän voimansa turvettakin käsitellessään. Siitä valmistetaan jos minkälaisia teollisuustuotteita, paperia, tapetteja, pergamenttia, kankaita, jopa valkoisia kynttilöitäkin, vaikka tämä kummalta kuuluu. Suon pohjalle muokataan sitten pellot. Kanavan varrelle syntynyt siirtokunta kuljettaa omilla laivoillaan turveteollisuuden tuotteita markkinoille ja tuo mukanaan joko lantaa taikka lihavaa marshimaata peltojensa höysteeksi. Siten siirtokunnan ympärille pian syntyy somat puutarhat ja vihannat vainiot, jotka leviämistään leviävät, sitä myöden kuin teollisuuskin edistyy. Nämä fen-siirtolat, joita Saksassa on ruvettu hollantilaisten esimerkin mukaan perustamaan, ovat menestyneet niin hyvin, että niissä jo asuu tuhansittain toimeen tulevia ihmisiä. Kohosoitten viljelemisestä on tullut tärkeä taloudellinen kysymys, sillä noin 17 prosenttia Pohjois-Saksan alangosta on tämmöistä maata. Vainiot ovat jo venyneet penikulmia pitkiksi ja yhä syvemmälle tunkeutuu viljelys ennen arvottomiksi luultuihin maihin. Missä ei ole saatavana hiekkaa tai savea, siellä suota vielä vanhaan tapaan poltetaan ja tuhkaan kylvetään tatarta, ruista tai kauraa. Keväällä näiltä soilta kohoava savu leviää yli koko Saksan aina Alppien rintamaan saakka, kiehtoen maisemat utuiseen huntuunsa.
Keski-Saksan vuoristokynnys.
Vuoristomaisemissa, jotka etelässä rajottavat Pohjois-Saksan alankoa, olemme erottaneet kaksi osaa, Keski-Saksan vuoristokynnyksen ja Etelä-Saksan vuoristo- ja laaksoseudut.
Tämän eron tekemiseen on sekä luonnonmaantieteelliset että asutusmaantieteelliset syyt. Keski-Saksan vuoristokynnys on yleisenä vedenjakajana Pohjois- ja Etelä-Saksan välillä — vaikka tosin suurimmat virrat sen murtavatkin — ja sitä pitkin myös kulkee Pohjois-Saksan ja Etelä-Saksan asutuksen ja historiallisen kehityksen raja. Jos esim. astumme Thüringerwaldin poikki, niin tulemme muutamassa tunnissa toimeliaan mutta arkiluontoisemman pohjois-saksalaisen rahvaan piiriltä oikopäätä herttaisemman ja runollisemman etelä-saksalaisen rahvaan alueelle. Idästä länteen käsin lukien huomasimme tässä vuoristokynnyksessä seuraavat pääosat: Sudetit Schlesian rajalla ja niitten jatkon Riesengebirgen; Erzgebirgen, jota pitkin raja Böhmiä vastaan kulkee; Fichtelgebirgen, Thüringerwaldin, muista erillään olevan Harzin, Weser-vuoriston, Hessin vuoriston ja Rheinin liuskevuoret. Alamme tämän kuvauksen Saksan keskivuoriston maisemista Harzista, joka pohjoisesta tullessamme ensimäiseksi vastaamme kohoo. Harzin maisemat ovat monessa suhteessa luontaiset keskivuoriston yleiselle maisemasävylle.