Eifelin tulivuoret.
Tertiärikauden kerroksia on Liuskevuorilla säilynyt semmoisissa paikoissa, missä myöhemmin purkautuneet laavat ovat niitä peittäneet ja suojelleet. Tertiäriajan alkupuolella olivat nämä seudut siis vielä meren peitossa. Mutta Alppien kohotessa ilmoille syntyi täälläkin mullistuksia. Liuskevuorien koko alue kohosi, mutta ympärillä oleva maa aleni. Samaan aikaan tapahtui täällä erinomaisen voimallisia tulivuorenpurkauksia, jopa toisin paikoin niinkin myöhään, että näillä seuduin luultavasti oli toimivia tulivuoria siihen aikaan, jolloin ensimäinen asutus täällä alkoi.
Luonnon syntyihin perehtymätön vaeltaja ei ehkä kiinnitä hyvinkään suurta huomiota näihin esihistoriallisiin tulivuoriin, mutta ken voi kivennäisistä lukea entisyyden vaiheita, se ihmetyksellä ja syvällä mielenkiinnolla tutkii tätä luonnonkirjan lehteä, jota eivät metsät, nurmikot, kylät eivätkä kaupungit ole vielä voineet kokonaan peittää, eivätkä sateet, pakkaset, purot ja virrat lopen hävittää. Tuskin mikään geologinen seikka niin elävästi kolkuttaa luonnontutkijan mieltä, kuin nuo manalan sammuneet ahjot keskellä hymyilevää viljelysmaisemaa, jonka toimeliaat asukkaat eivät osaa uneksuakaan, kuinka väkivaltaisia, hävittäviä jättiläisiä nuo heidän lauhkeat pyöristyneet vuorinaapurinsa ovat olleet verraten myöhäisinä aikoina.
Eifelissä voimme erottaa noin nelisenkymmentä vulkanikeilaa, joiden rinteillä kasvaa sankkoja metsiä laavalohkareitten ynnä tuhkan ja laavan sekotuksesta syntyneiden kuonakivien eli "tuffien" muodostamalla pohjalla. Kauneimpia näistä vanhoista tulivuorista on Mosenberg, jonka ruskeassa kuonakeilassa erotamme neljä krateria. Eräästä kraterista löydetyt vanhat muurin jäännökset ja roomalaiset rahat todistavat kuitenkin epäämättömästi, että Mosenberg jo oli kokonaan kylmillään ainakin roomalaisten näihin seutuihin saapuessa.
Eifelin keilain lukuisuus ja pienuus viittaa siihen, etteivät ne olleet kauaakaan toimessa, vaan että maanalainen tuli alati aukoi itselleen uusia kitoja. Keilat eivät voineet kasvaa niin mahtaviksi vuoriksi kuin Vesuvio tai Etna. Samanlaisen tulivuoritoiminnan jälkiä ovat ne omituiset pienet järvet, "määrit", joita tällä alueella tavataan. Suurin niistä on Laachenin järvi, vaikkei senkään pinta-ala ole muuta kuin kolmisen neliökilometriä. Mutta syvyyttä tällä pikkujärvellä on kokonaista 51 metriä. Vesi on kylmää, raudanpitoista ja ilkeän makuista. Järven läheisyydessä on parikymmentä pientä vulkanikeilaa sekä niin suuret määrät tulivuorenpurkauksessa syntynyttä hohkakiveä, että sitä on kautta vuosisatain louhittu ja myyty sekä kotimaahan että ulkomaalle. Näistä merkeistä päättäen on Laachenin järvi, samoin kuin Eifelin muutkin määrit, syntynyt räjähdyksen kautta, maanalaisten kaasujen ponnistuksen äkkiä voittaessa päällä olevan kuoren vastustuksen. Samanlaisia räjähdyksiä tapahtuu vielä tänä päivänä tuliperäisissä seuduissa. Laachenin synkkä järvi ikivanhoine luostareineen on se seutu, jossa kaikille tunnetun tarinan mukaan pyhä Genoveva erämaassa eleli pienoisen poikansa keralla.
Siebengebirge, viimeinen seitsenkukkulainen vuoristo Rheinin rotkolaakson pohjoisessa päässä, on sekin vanha tulivuoriryhmä! Ja Rheinin itärannalla näemme vielä mahtavampia todistuksia tertiärikauden ja vielä myöhempäinkin aikain tulivuorien toiminnasta.
Rheinin huomasimme, vaikka se on Ylä-Rheinin laaksoa korkeammalla, uurtaneen rotkolaaksonsa Liuskevuoriston poikki siitä syystä, että korkeuserotukset ennen olivat päinvastaiset. Virta uurti vuoristoa, sitä myöden kuin se kohosi. Korkealla rantatöyräillä tapaamme vielä joen vanhoja rantapenkereitä sorariuttoineen.
Hessin vanhat tulivuoret.
Rheinin liuskevuoriston länsipuolella tutustuimme Hessin vuorimaahan. Se on tuliperäisin seutu, mitä koko Saksanmaassa on, ja sen vuoksi on sen rakennekin rikkinäisin, pienien maakappaleitten vajoomisen ja kohoomisen kautta enimmän sekaantunut. Koko maa Mainista Weseriin saakka on täynnään basalttilaavasta muodostuneita kukkuloita. Niitä tunnetaan jo toista tuhatta. Vogelsberg, joka kilven tavoin kohoo Westerwaldin ja Spessartin välillä, on valtavan laaja basalttikumpu, josta esiintyy lukuisa joukko pienempiä kukkuloita. Moisille vanhain tulivuorien purkauksesta syntyneille kukkuloille ritarit keskiajalla rakentelivat linnojaan, varsinkin virtain rannoilla. Korkea Rhön on samanlainen muodostus. Rhön on Saksanmaan omituisimpia vuoria ja hämmästyttää pohjoismaalaistakin autiudellaan. Pilvet ja sumu kietoilevat melkein ainiaan sen kolkkoa ja kosteata sammallakea. Vesi, joka ei pääse maahan painumaan, muodostaa kosteita niittyjä ja raakoja soita, joihin taikauskoinen kansa luulee vajonneen kyliä ja kaupungeita. Vasta rinteillä kasvaa suurempia metsiä. Rhönin juurella on Kissingenin kuuluisa kylpylaitos, jonka lämpöiset kivennäislähteet ovat sammuneitten vulkanisten voimain viimeinen elonmerkki.
Rhön ja Vogelsberg ovat koko Keski-Europan mahtavimmat tulivuoret. Jos niiden muoto oli samanlainen, kuin nykyistenkin tulivuorien, niin lienevät niiden keilat kohonneet pari tuhatta metriä ilmoihin. Nyt on edellinen 950, jälkimäinen vain 770 metriä korkea. Ainoastaan tyvet olisivat siis jääneet jäljelle entisistä keiloista. Tuhkan muodostaman pehmeämmän yläosan ovat sateet ja purot arvatenkin vähitellen huuhtoneet pois ja vieneet mukanaan laaksoihin.