Hessin syvänne.
Muutoin on Hessin vuorimaa sekä Rheinin liuskevuoriin että Thüringiin verraten vajonnutta aluetta. Niin se on ollut kautta aikainkin, sillä Hessin syvännettä pitkin ulottui Ylä-Rheinin laaksoon pohjoinen merenlahti kauan sen jälkeenkin, kun molemmin puolin maat olivat kohonneet ylängöiksi. Tämä haudan kaltainen vajonta-alue kulkee Frankfurtin seuduilta Kasseliin ja on nykyään tärkeimpiä liiketeitä Etelä-Saksan ja Pohjois-Saksan välillä. Vanhat variskilaiset vuoripoimut ovat tällä alueella hautaantuneet syvälle mesotsoisten kerrosten alle, jotka siten, matalammalla ollen, ovat säilyneet paremmin kuin Liuskevuoristossa. Täälläkin on rapautuminen kuitenkin niin pitkälle ennättänyt, että jurakauden peitteet ja triaksestakin keuper ja kuorikalkkiainen ovat pois kuluneet, ja triaksen alin kerros, kirjohiekkuri, enimmäkseen on esillä. Se on punertavaa ja hedelmätöntä maata. Missä kallio on paremmin rapautumista vastustanut, siellä se on täynnään arkun muotoisia vuoria, kantaa laajoja metsiä, joitten lomassa kuitenkin on herttaisia viljelyslaaksojakin.
Weservuoristo.
Weservuoristossa tapaamme maanpinnassa mesotsoisen ajan kaikkia kerroksia, ja sitä nuorempia, kuta kauemmaksi kuljemme pohjoista kohti, triaksen jälkeen juraa ja sitten liitua. Tästä voimme päättää, että tämä alue kuta kauempana pohjoisessa, sitä myöhemmin on merestä kohonnut aaltojen ja ilmaston vaikuttimien riistettäväksi. Erinomaisen monimutkainen halkeamaverkko jakaa koko alueen kappaleihin, jotka osaksi ovat aivan omituisen vähäpätöisiä. Vallitseva halkeama- ja samalla vajoomissuuntakin on kuitenkin kaakosta luoteeseen, joten vuoristonkin suunta on pääasiassa sama. Lohkareet ovat puserrelleet ja painelleet toisiaan, toiset ovat kohonneet, toiset vajonneet, kääntyneet kallelleen, sukeltaneet osaksi toistensa alle, jopa pusertaneet toisiaan paikallisiin poimuihinkin. Huolimatta vähäpätöisistä korkeuksistaan tämä alue sen vuoksi on Saksanmaan enimmän järkkyneitä. Siitä syntynyttä pinnan epätasaisuutta vielä lisää se seikka, että kerrosmuodostumat vaihtelevat erinomaisesti, kovemmat ja pehmeämmät kalliot vuorottelevat ainaisessa vaihtelussa, kuluen epätasaisesti ja synnyttäen lisäksi tektonisista liikkeistä itsenäisiä mäki- ja laaksomuodostuksia. Weserin maisemilta sen vuoksi puuttuu suuria yhtenäisiä piirteitä.
Mutta sen sijaan siellä tapaa erinomaisen paljon paikallista vaihtelua.
Tuliperäiset kalliot ja vuoret sitä vastoin tältä alueelta puuttuvat.
Thüringerwald ja Harz.
Thüringerwaldissa ja Harzissa tapaamme monta samaa piirrettä, kuin Rheinin liuskevuoristossa. Tapaamme siellä esillä vanhoja paleotsoisia liuskeita, ja näissä liuskeissa samat poimusuunnat kuin Rheinin kahden puolen, kulkien lounaasta koilliseen. Thüringerwald ja Harz ovatkin, sen on perusteellinen tutkimus osottanut, saman Variskisen alkuvuoren kappaleita, jonka kerroimme paleotsoisen ajan lopulla ulottuneen Irlannista ja Englannista Bretagnen ja Ardennien kautta Sudetteihin, ja jonka perustuksia koko vuoristokynnys on, vaikka se on eri paikoissa eri tavalla säilynyt. Mutta molempien vuoristojen nykyinen pituussuunta ei ole tämä, vaan se kulkee päin vastoin poimusuunnan poikki, herkyniseen suuntaan, s.o. kaakosta luoteeseen. Selityksensä tämä näköjään ristiriitainen ilmiö saa siitä, ettei Harz, sen enempää kuin Thüringerwaldkaan, ole saanut nykyistä vuoristomuotoaan poimuttumisen, vaan halkeilemisen ja sitä seuranneitten kohoomis- ja vajoomisliikkeitten vaikutuksesta. Molemmat ovat harjapengermiä eli saarennoita, joitten ympäriltä maa on portaittain vajonnut. Moista tektonista vajoomista osottavat täällä muun muassa melkoiset porfyripurkaukset, jotka yhä vielä peittävät laajoja aloja. Semmoisten pintalaavain purkauksia tapahtuu tavallisesti aina suurempien vajoomisliikkeitten yhteydessä. Harzin reunoilla näemme, suurempaa geologista karttaa katsellessamme, eri kerrosmuodostumain ohuina saumoina piirittävän vuoristoa, ja nämä vyöhykkeet ovat sitä nuorempia, kuta kauempana vuoristosta ne ovat. Ne ovat vajoomisessa kallelleen taipuneitten kerroksien syrjiä. Näemme toisin sanoen vuoren juurella melkoisen sarjan poikki viistettyjä kerrosreunoja. Kauempana lakeudella lepää yhtenäinen triaspeite vaakasuorassa. Valkoiset kipsikukkulat, jotka kulkevat Harzin juurella vuoriston ympäri, ovat permakauden pystyyn taipuneita, poikki viistettyjä kerrosreunoja.
Sekä Thüringerwald että Harz ovat variskisen vuoristoaikansa jälkeen maanneet monta geologista aikakautta meren peitossa, saaden päälleen suuren joukon nuorempia kerroksia; mutta nämä ovat vuoriston päältä kuluneet pois ja vanhat kerrokset ovat sen vuoksi nykyään vallitsevina kummassakin vuoristossa. Arvokkaan muiston on Thüringerwaldin kaltaille jättänyt permakauden nuoremman jakson, n.s. sitkaskiven (Zechsteinin) meri. Siitä näyttää tuon tuostakin hiekka- ja sorakielekkeitten kautta eronneen lahdelmia sulkioiksi, jotka kuivuivat, menetettyään yhteyden meren kanssa. Sulkioihin jäi valtavia kipsi- ja suolakerroksia, joita nykyään kaivetaan esiin nuorempien kerroksien alta. Samanlaisia sulkioita ja suolamuodostumia tunnetaan niinikään triasajalta.
Harzin ja Thüringerwaldin välisessä syvännepoukamassa kohtaamme ensi kerran jääkauden Pohjolasta kulkeneita peitteitä, mutta ennenkuin niihin puutumme, jatkamme vaellustamme vuoristokynnyksen itäpäähän saakka.
Böhmi ja sen reunavuoret.