Saarnit, jalavat, lehmukset, metsäomenapuut ovat täällä kotonaan. Ja Saksan leudoimmissa osissa alkaa maisemiin ilmestyä semmoisiakin puita, jotka ennustavat vielä lämpöisempää kasvialuetta, näemme siellä pyramidipoppelin, näemme komean pähkinäpuun, vieläpä jalokastanjankin, jonka oikea koti on Välimeren rannikko. Näitten ohella kohtaamme siellä täällä koepaikoissa muista maanosista tuotuja puita, joilla täällä on jo vuosikymmeniä kokeiltu, mutta joista useimmille meidän talvemme on liian ankara. Hedelmäpuut, joita meillä ainoastaan suurella huolella saadaan menestymään, kasvavat täällä niin sanoaksemme ilmaiseksi. Ne kehittyvät täällä suuriksi puiksi, meillä tuskin pääsevät pensaan kirjoista pois. Metsään sekaantuu suuri joukko semmoisia pensaskasveja — missä metsänhoitaja niitä sallii, — joita meillä ainoastaan istutuksissa näkee. Niityillä, nurmilla tapaamme kaikkialla uusia lajeja. Ja viljelyskasvitkin puhuvat samaa kieltä.
Vehnä on suuressa osassa Saksaa varsinainen leipävilja, viinirypäle kypsyy suojaisissa laaksoissa ja sokerijuurikas rehottaa niin hyötyisästi, että Saksasta on tullut maailman ensimäisiä sokerimaita.
Ei epäilemistäkään, toisissa oloissa työskentelee täällä luonto kuin meillä.
Mutta toiselta puolen on kuitenkin sekä luonnonkasvullisuudessa että viljelyskasvistossa vielä hyvin paljon samojakin piirteitä kuin kotimaassamme. Tämä pistää silmään varsinkin silloin, jos tulemme vieläkin eteläisemmistä maista, taikka vaikkapa Ranskasta. Metsissä ovat, odottamatta kyllä, pohjoiset havupuumme kaikesta huolimatta vallitsevina. Ja suuremmalle osalle Saksan kansasta on ruisleipävilja kuin vehnä. Olemme siis kyllä tulleet lauhkeampaan maahan, mutta tämän maan kasvoissa on vielä selvä pohjoinen sävy.
Metsät.
Saksanmaan metsäpuut.
Maan omain puitten luku ei Saksanmaan metsissä ole varsin suuri. Kotimaisia on ainoastaan 29 lehtipuuta ja 7 havupuuta. Näitten lisäksi on melkoinen luku pensaita, joita vastaan metsänhoito enimmäkseen käy säälimätöntä hävityssotaa.
Varsinaisten metsiköitä muodostavain puulajien luku on vielä pienempi. Niitä on oikeastaan vain kuusi, nimittäin punapyökki (Fagus silvatica), kesätammi (Quercus pedunculata) ja rypäletammi (Q. sessiflora), mänty (Pinus silvestris), kuusi (Picea exelsa) ja jalokuusi (Abies pectinata).
Mutta näitten vallitsevain puulajien seassa kasvaa koko joukko muita. Näistä mainitsemme tärkeimmät. Vähäkasvuinen valkopyökki (Carpinus betula), koivun molemmat päämuodot (Betula verrucosa ja B. odorata), haapa (Populus tremula) ovat yleisiä sekapuita. Hyvin kosteilla paikoilla rehottavat harmaaleppä ja tervaleppä (Alnus incana ja A. glutinosa), hopeapaju ja salava (Salix alba ja S. fragilis), hopeapoppeli ja musta poppeli (Populus alba ja P. nigra), korkeammalla vuoristossa taas pensaspetäjä (Pinus pumilio). Harvinaisempia ovat saarni (Fraxinus excelsior), jalavat (Ulmus campestris, U. montana ja U. effusa), vaahterat (Acer pseudoplatanus, A. platanoide s ja A. campestre), lehmukset (Tilia grandifolia ja parvifolia), metsäomenapuut (Pirus malus, P. communis, P. torminalis ja P. domestica ynnä Prunus avium), muualta tuoduista taas akasia (Robinia pseudacacia), jalokastanja (Castanea vesca), pyramidipoppeli (Populus pyramidalis) ynnä moniaat Amerikasta tuodut tammet. Harvinaisempia havupuita ovat lehtikuusi (Larix decidua), ynnä ulkomaalaiset mustapetäjä (Pinus austriaca) ja weymouth-petäjä (Pinus strobus). Korkeimmilla vuorilla kasvaa sembramäntyä (Pinus cembra). Aivan harvinaiseksi on käynyt marjakuusi (Taxus baccata), keskiajan kuulu jousiaines. [Marjakuusta, joka on saanut nimensä myrkyllisistä marjoistaan, kasvaa Ahvenanmaalla, kehittyen kuitenkin siellä vain pensaaksi. Saksanmaallakaan ei marjakuusi kasva aivan suureksi. Se kasvaa erittäin hitaasti ja elää vanhemmaksi kuin mikään muu puu. Puuaine on erittäin hienoa, kovaa ja arvokasta, mutta sitä on enää harvoin saatavana. Marjakuusen saksalainen nimi on Eibe. Sitä keskiajalla hallituksien huolesta suojeltiin, koska se oli parasta jousipuuta.]
Luontaiset metsämuodot.