Pyökkimetsän varjo on niin synkkä, että alusmetsä viihtyy vain aukkopaikoissa tai metsän reunassa. Ainoastaan keväällä, ennenkuin vielä metsä on lehteä saanut, sen alla kukkii kirjava seura kevätkukkia, nauttien lyhyttä valonaikaa lehden puhkeamisen edellä.
Pyökkimetsät ovat Saksassa laajalle levinneet. Vaikka geesti marshiin verraten onkin niin hedelmätöntä, niin on kuitenkin juuri Slesvigin ja Holsteinin itäosissa geestillä kauneimmat pyökkimetsät, varsinkin vetten partaalla. Lüneburgin nummen eteläpuolellakin kasvaa geestillä pyökkimetsiä, varsinkin Braunschweigissä ja Hannoverissa. Werran, Leinen, Unstrutin, Helmen laaksoissa ja etelä-Harzissa on kuorikalkkiainen melkein yhtämittaista suurta pyökkimetsää, jossa pellot ja niityt ovat ikäänkuin järviä ja salmia. Keskivuoriston alemmilla rinteillä ja varsinkin basalttikukkuloilla kasvaa samanlaista metsää, joka näyttääkin olevan niillä alkuperäistä. Korkeammalla merenpinnasta pyökkimetsään äkkiä sekaantuu vuoripuuta, kuusia ja jalokuusia, ja pian se tämän jälkeen kokonaan lakkaa ja vielä yksitoikkoisempi kuusimetsä astuu sijalle. Mutta korkeammalla vuoristossa tulee vastaan uusi pyökkivyöhyke, täällä kuitenkin surkastuneena vaivaismetsikkönä.
Sveitsissä ja Vogesienkin rinteillä kohoo varteva pyökkimetsä kuitenkin noin 1,000-1,200 metriä korkealle.
Lehtisekametsä.
Missä luonto Saksanmaan kunnasmailla ja tasangoilla saa vapaasti määrätä kasvun ja missä maanlaatu on soveliasta, siellä metsä yleensä on lehti-sekametsää. Tämmöistä oli luultavasti aarniometsä, joka Saksanmaalla kasvoi germanien alkaessa sitä viljelykselle raivata. Nykyään on entisistä aarniometsistä jäljellä vain lehtoja. Näissä sekalehdoissa on runsaammin valoa kuin pyökkimetsässä, ja niissä rehottaa sen vuoksi alusmetsä, kannukka (Cornus), aropaatsama (Rhamnus catharcticus), pähkinäpensas, orjantappurapensas, monenlaiset vatukat, karviaismarjapensaat, selja (Satnbucus), heisipuu (Viburnum) ja metsäköynnökset. Moisessa metsässä ovat metsäkukkasetkin runsaimmin edustettuina ja kauneimmat. "Metsän vanhukset eläisivät kuin ruhtinaat tämän kirjavan kasvikansan keskellä, ellei — metsänhoitajaa olisi. Mutta hän istukkaineen ja taimitarhoineen riistää metsältä itsenäisyyden ja auttaa Keski-Saksassa kaikkialla pyökkiä ylivaltaan." Missä taas pyökki valtaan pääsee, siellä täytyy väistyä koko tuon kirjavan iloisen aluskasviston, jonka hyötyä ihminen ei ole päässyt käsittämään. Pyökkimetsän hämärässä kasvavat ainoastaan sen omat seurakasvit, jotka ovat elämänsä sovelluttaneet sen määräämien ehtojen mukaiseksi.
Tammi, joka kaikesta päättäen ennen oli vallitseva lehtipuu, on väistymistään väistynyt. Tosin siitä vieläkin voidaan helposti muodostaa puhtaita metsiköitä, joissa ei mikään muu puu kykene sen rinnalla kilpailemaan, mutta kaikesta päättäen se pakenee Europan lämpöisempiin osiin — Saksanmaankaan lauhkea ilmasto ei näytä enää täydelleen tyydyttävän sen vaatimuksia. Unkarissa se nykyään kehittyy paljon valtavammaksi puuksi kuin esim. Pohjois-Saksan alangolla. Täällä se näyttää väistyvän pyökin tieltä, samoin kuin varsinkin Tanskassa. Saksassa tammi ei enää milloinkaan kehity niin laajaksi, mutkaiseksi ja voimakkaaksi puuksi kuin esim. Bakonymetsässä Unkarissa; mutta Saksankin tammi on yhä vielä urosvoiman perikuva. Edullisissa oloissa se Saksassakin elää vuosituhannen.
Lehti-sekametsän muut puut, lehmukset, vaahterat, saarnet, haavat, lepät ja valkopyökit enimmäkseen kasvavat pieninä saarekkeina muun metsän keskellä, semmoisilla paikoilla, jotka parhaiten soveltuvat kunkin luonnonlaatuun. Lepät ja haavat rehottavat purojen rannoilla ja kosteissa notkoissa, vaahterat lihavissa laaksoissa, saarnet samoin, lehmukset taas aukeammilla paikoilla, mihin päivä sopii paremmin paistamaan. "Valinnassaan ne enimmäkseen noudattavat lakeja ja taipumuksia, joita emme vielä tunne juuri nimeksikään. Mutta vasta sitten kun ne ymmärrämme, alamme syvemmin käsittää metsän seuraelämää."
Kuusimetsä.
Itsenäinen metsämuoto ja ikivanhakin on kuusimetsä, vaikka sillä ehkä on enemmän pohjoinen kuin keski-europpalainen sävy. Se kaikesta huolimatta kehittyy parhaiten Pohjolassa.
Ihmisen toimesta on se Saksanmaalla anastanut paljon alaa maan luontaisilta puilta. Kuusen varsinainen kasvualusta on granitti, mutta se menestyy muuallakin, jopa kuivilla nummillakin. Mutta varsinkin granittivuoristoissa se peittää rinteitä yksivärisellä mehevän vihannalla vaipallaan, muodostaen nuo raikkaat, mutta yksitoikkoiset metsiköt, jotka ihmisen holhouksen kautta ovat muuttuneet vielä sitäkin yksitoikkoisemmiksi. Kuusimetsä kasvaa vuoristoissa oikeastaan kahdessa selvään toisistaan erotettavassa vyöhykkeessä. Alemmassa vyöhykkeessä maanlaatu ja metsänhoitajan tahto suosivat kuusikkoa, ylemmässä taas on kuusi vallalla siitä syystä, etteivät siellä muut puut kykene sen kanssa kilpailemaan epäsuotuisan ilmaston vuoksi. Korkealla vuorien rinteillä kuusimetsä on vielä tavallistakin yksitoikkoisempaa, sumuista ja kosteaa, naavaista, jäkäläistä. Mutta sammal rehottaa sen alla erinomaisen upeasti, kooten helmaansa runsaat sateet ja luovuttaen tätä kosteutta vähitellen lukemattomiin, alati juokseviin puroihin. Ei niin alakuloista, mutta siltä synkkää on Harzin, Vogesien, Böhmerwaldin ja varsinkin Schwarzwaldin rinteillä kasvava jalokuusikko, joka aaltoilevana havumerenä peittää vuorenkupeita silmän siintämättömiin. Se erottaa näillä vuorilla toisistaan alempien rinteitten rehottavan lehtimetsän ja tunturien kedot ja kukkatanteret. Alemmissa havumetsää kasvavissa vuoristoissa, kuten Erzgebirgessä, Fichtelgebirgessä, Saksin Sveitsissä ja Sudettien esivuorilla, sekaantuu kuusimetsään halusta pyökki, ilahuttaen niitä kirkkaammalla vihannuudellaan.