Siten oli vihdoin koko Länsi-Rooma hajaantunut germanilaisiksi valtakunniksi, joissa vähälukuinen germanilainen ylimystö hallitsi sivistyneempiä varsinaisia asukkaita ja näihin vähitellen suli. Mutta Rooman keisarikunnan käsite siitä huolimatta eli, ja myöhemmin koitti se aika, jolloin se jälleen uusittiin, vaikka sen painopiste moneksi ajaksi siirtyi Alppien pohjoispuolelle, Saksaan.
Pohjois-Saksan slaavit.
Saksan kansa — jos tällä nimityksellä käsitämme kaikkia vanhan Germanian kansoja, — menetti näitten vaelluksien kautta suuren osan väestöstään ja samalla alueestaan. Koko maa Elben itäpuolella, Germanien varsinainen kantamaa, jäi autioksi, ja hyljätyille tiloille muutti vähitellen slaavilaisia kansoja. Tämä muutto alkoi jo viidennen vuosisadan toisella puoliskolla ja sitä jatkui, kunnes lopulta koko Pohjois-Saksa Saksien aluetta myöden oli slaavilaisten kansain vallassa ja osaksi on niitten hallussa pysynyt näihin päiviin saakka.
Länsigermanit hajottivat voimiaan ainoastaan Englannin vallottamiseksi. Osa Angleista ja Sakseista laski Juuttien avulla tämän maan valtansa alle, mutta tekivät työnsä niin perusteellisesti, että Englannista sen kautta tuli germanilainen maa.
Länsigermanit.
Vakiintuneet länsisaksalaiset heimot levittelivät alueitaan vallottavan uudisasutuksen kautta. Friisit, jotka pitivät hallussaan koko Pohjanmeren rannikkoa, marsheja ja saaria, ovat uskollisesti näitä asuinpaikkojaan säilytelleet kautta aikain. Heidän takanaan mannermaalla Saksit laskivat alleen koko maan Elben ja Emsin soitten välillä, etelää kohti aina Werran ja Fuldan yhtymäkohtaan saakka. Näitten eteläpuolella vallitsivat Thüringiläiset, vanhat Hermundurit, aluetta Harzin, ylisen Tonavan, Elben keskijuoksun ja Werran välillä. Alppien eteismaahan ja yleensä Keski-Tonavan väettömiksi joutuneihin seutuihin taas muuttivat Böhmistä v:n 500 vaiheilla Markomannit, saaden uudesta kotimaastaan Bajuvarien nimen. Bajuvarit anastivat koko maan Fichtelgebirgestä Alppien harjanteihin saakka, jopa toisin paikoin tunkeutuivat Alppien eteläpuolisiinkin laaksoihin. Heidän uudet naapurinsa, Alamannit, olivat yhdessä Schwaabien kanssa käyttäneet hyväkseen roomalaisen vallan kukistumista Galliassa, kulkeneet Rheinin poikki, anastaneet Ylä-Rheinin laakson Vogeseja myöden, ja etelään päin tunkeutuneet aina Alppien harjanteille saakka. Heidän pohjoispuolellaan olivat Frankit, jotka jakautuivat kahteen osaan. Salilaiset Frankit asuivat alisen, ripuariset Frankit keski-Rheinin varsilla. Hessissä asuvain Khattien avulla he olivat levitelleet alojaan yhä kauemmaksi Galliaan. Salilaiset Frankit (Batavit, Sigambrit y.m.) anastivat koko nykyisen Alankomaan ja Brabantin. Ripuariset Frankit taas vallottivat Maasin ja Moselin seudut Trieriin saakka. Riutunut roomalais-keltiläinen väestö kaikkialla kukistettiin ja sulatettiin, joten nämä maat kokonaan germanilaistuivat ja kasvoivat yhteen vanhan germanilaisen kantamaan kanssa.
Mutta se mitä lännessä voitettiin, saman verran idässä menetettiin. Koko maa Elben itäpuolella menetettiin slaavilaisille kansoille. Ainoastaan muutamia pieniä tähteitä germanilaisista heimoista oli sinne vielä jäljelle jäänyt, kuten silingiset Vandalit, joitten nimen nykyinen Schlesia on säilyttänyt. Viidennen vuosisadan keskivaiheilta saakka Vendit anastivat Pohjois-Saksan alangon Elbeen saakka. Böhmi, Markomannien vanha kotimaa, josta helpoimmin olisi voinut tulla germanilaisen valtakunnan keskusmaa, joutui Tshekkien haltuun. Mähri ja Itä-Alpit aina Draun laaksoon saakka saivat niinikään slaavilaisen väestön.
Vain puolet vanhasta Germaniasta oli siten kuusi saksalaista heimoa, Friisit, Saksit, Thüringiläiset, Baijerilaiset, Alamannit ja Frankit, säilyttänyt hallussaan. Ja nämäkin heimot erosivat vielä toisistaan jyrkästi sekä kielen, että oikeuden ja tapain puolesta. Noin v:n 600 vaiheilla alkoi kieli kehittyä siihen suuntaan, että pohjoinen ja etelä yhä enemmän vieraantuivat toisistaan. Saksalaisilla heimoilla tuskin oli keskenään minkäänlaista yhteyttä. Ja erinomaisen sitkeään nämä heimot pitivät kiinni erikoisuudestaan, ennenkuin ne kiintyivät yhdeksi kansaksi.
Frankkien valtakunta.
Ensimäinen germanilainen valtakunta syntyi pohjalle, jolla nykyään on kaksi vastakkaista suurvaltaa: Ranska ja Saksa. Tämän valtakunnan entiset pääosat ovat molempien uusien valtakuntien rajamaat. Se ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen, vaikka ajoittain hyvinkin laaja. Maantieteelliset ja kansalliset olot piankin erottivat Ranskan varsinaisista germanilaisista alueista.