Tämän uuden taloudellisen kehityksen kautta omaisuus kaupungeissa tuli entistä epätasaisemmin jaetuksi, mutta siitä huolimatta kaupunkien varallisuus yleensä kohosi. Mutta semmoisia suurkaupunkeja kuin Parisi, Firenze tai Venezia, ei Saksassa ollut ainoatakaan. Viidennentoista vuosisadan keskivaiheilla oli Nürnbergissä, Saksan suurimmassa kaupungissa, noin 20,000 asukasta, Strassburgissa 16,000, Baselissa noin 15,000, Frankfurtissa suurenmoisista markkinoistaan huolimatta vain 7,000, Mainzissa 5,000, Rostockissa 14,000 ja Danzigissa yli 16,000 asukasta. Melkein kaikki kaupungit vielä harjottivat melkoista maanviljelystä. Tätä laajempaakin piiriään ne tavallisesti suojelivat muureilla ja haudoilla ja vartijatorneilla. Kaupunkeja itseään ympäröivät valtaavat kaksinkertaiset muurit tornineen, portteineen, etuvarustuksineen. Kadut olivat epäsäännölliset, ahtaat, torit niinikään, paitsi itäisissä uudismaissa, joissa alunpitäen oli rakennettu suorakatuisia kaupungeita. Talot, joitten kapeat päädyt antoivat katuun päin, olivat yleensä puusta rakennetut aina neljännelletoista vuosisadalle saakka. Alikerroksessa oli kellarien päällä verstaat, ylemmissä kerroksissa asuinhuoneet ja varastohuoneet. Vasta myöhemmin alkoivat varakkaammat porvarit rakentaa tiilestä tai luonnonkivestä ja varustaa taloihinsa lasiakkunoita. Hitaammin edistyi sitä vastoin kiveämättömien katujen puhdistaminen tunkioista ja karjasta ja niitä ruvettiin siivoomaan ja valaisemaan. Mutta vaikka yksityisten asunnot olivat näin yksinkertaiset, niin sitä komeammat olivat julkiset rakennukset, sekä raatihuoneet että kirkot ja luostarit. Ammattikunnat mieluimmin asuivat yhdessä samain katujen varsilla, juutalaiset pakosta omassa erikoisessa kaupunginosassaan.
Maalaisolot keskiajan lopulla.
Kaupunkien hyötyessä maaseutu keskiajan lopulla oli tyhjempi kuin konsanaan. Käsiteollisuus ja kauppa oli melkein kokonaan kaupunkien hallussa, jota vastoin sekä aatelin että talonpoikain toimeentulo perustui kokonaan luonnontalouteen. Rahan lisääntyessä maantuotteitten hinta halpenemistaan halpeni, eivätkä tästä kärsineet ainoastaan talonpojat, vaan myös maalla asuva aateli. Sadottain joutuikin sen vuoksi vanhoja aatelissukuja rappiolle ja heidän tiluksensa siirtyivät kaupunkien rahaylimystön käsiin. Aatelin sotakuntoisuuskin oli huonontunut, he eivät enää kyenneet kaupungeille puoliaan pitämään, ja ruhtinaatkin alkoivat tulla toimeen ilman heitä. Yhä useampi sen vuoksi antautui rosvouteen, häiriten teillä kaupunkilaisten kauppaa ja korjaten kavalilla hyökkäyksillä anastetun saaliin linnoihinsa.
Raskaimman kuorman alaisina elivät tällä murrosajalla talonpojat. Jo kauan he olivat olleet aseettomia ja turvattomia, muutamia erikoisia maakuntia lukuun ottamatta. Väestön lisääntyessä oli maa jaettava yhä pienempiin palstoihin. Maanviljelijät joutuivat koronkiskurien käsiin, vajosivat maaorjuuteen. Siitä kehittyi viidennellätoista vuosisadalla vaarallinen maalaisköyhälistö. Ritarit lisäämistään lisäsivät talonpoikainsa verotaakkaa, sitä myöden kuin heidän oma velkataakkansa kasvoi. Kamalimmilla rangaistuksilla kiellettiin talonpoikaa vahingottamasta suurta metsänriistaa, vaikka se tuhosi hänen vainioitaan ja karjojaan.
Tosin oli sekä järkeviä suurtilain omistajia että varakkaita talonpoikiakin, mutta yleensä talonpoika kuitenkin tällä ajalla oli kaikista yhteiskuntaluokista turvattomimmassa asemassa. Oman kotikylänsä ahtaassa piirissä elämäänsä viettäen, kaikesta korkeammasta sivistyksestä osattomana, hän vielä joutui yleisen pilkankin alaiseksi, sen ajan kaupunkilainen kirjallisuus kuvaa häntä kaiken tyhmyyden ja raakuuden perikuvaksi. Ranskassa ja Englannissa oli talonpoika vähitellen osannut hankkia itselleen vapautta ja itsenäisyyttä, Böhmin talonpojat varstoillaan voittivat panssaroidut ritarijoukot, Sveitsissä he väkisin anastivat vapautensa ruhtinaitten loistavilta ritarijoukoilta, mutta Saksassa he olivat ylimystön orjia.
Ylenmäärin sorrettuna maalaisväestö sen vuoksi alkoi tehdä kapinoita, aluksi varsinkin Lounais-Saksassa, jossa se ensinnä pääsi maanihtinä vakinaisissa armeijoissa palvelemaan ja jälleen oppi aseitten käytäntöä! Samoin kuin hussilaisuus, samoin nämäkin kapinat perustuivat raamattuun. Kaikkialla syntyi salaliittoja, saarnattiin väkivaltaista mullistusta, ruhtinaitten kukistamista ja voimallisen keisarikunnan perustamista, joka suojelisi talonpoikia, mutta kaikkialla nämä yritykset säälimättä tukahutettiin.
Mutta ne osottivat vallanpitäjille, että yhteiskunnan alimmissa kerroksissa kiehui, ja että tämä liike vihdoin puhkeisi väkivaltaisiin mullistuksiin. Kansan syvät rivit olivat kuitenkin vielä syvästi uskonnollisia, ja siitä syystä tämä kumousliike sai uskonnollisen luonteenkin. Sekin oli valmistanut tietä uskonpuhdistukselle. Toisia syitä olivat tieteen ja valistuksen elpyminen yliopistoissa ja kirkon yhä räikeämmäksi käyvä sisällinen rappeutuminen.
Uskonpuhdistuksen aika.
Samaan aikaan kuin Lounais-Europassa Espanjalaiset ja Portugalilaiset löysivät uuden maailman ja meritien Intiaan, kuin Italiassa paavilaisuus vahvisti maallista valtaansa, Roomaan kohosivat komeat palatsit, taide kehittyi loistavimpaan kukoistukseensa, tapahtui Saksassa uskonpuhdistus. Paavilaisuuden monet väärinkäytökset olivat herättäneet sekä valistuneen tieteen, että terveen kansan vihan, ja tällä pohjalla Martti Lutherin opetukset levisivät, sytyttivät mielet, synnyttivät virtauksen, joka tempasi sekä säädyt että ruhtinaatkin mukaansa.
Uskonpuhdistus.