Ja tunne lämmin poltti povessansa, Kun käsissään hän piti aarteitaan; Oi, niissä ilojansa, surujansa Soi mennyt aika vielä haudoistaan.
Ja mailla syrjäisillä heimokansa Hänelle kertoi ihmetarinat; Syvästi tenhos hänen sieluansa Kullervo-laulut jylhän ihanat.
Niin, runoja hän etsi, lauleloita, Taruja etsi aikain menneitten, Ja löysi paljon, löysi ihanoita, Kalleita perintöjä isien.
Ja synnyinmaahansa ne sitten tuoden Jakeli löytöjänsä muille hän, Ja täysin käsin niitä muille suoden, Soi myöskin kunnian hän löytäjän.
Hän teki työtä hiljaa, uutterasti, Vaivaansa nurkumatta milloinkaan; Palkatta työskennellen loppuun asti, Ei palkaks' saanut kiitossanaakaan.
Ja nyt hän poissa on, on Tuonen mailla — Mies paljon työtä tehnyt poissa on — Mut hautansa on kukkasia vailla, On vallan unhotettu, hoidoton.
Näin usein käypi — mailma unhoittaapi Työmiehen uutteran ja hiljaisen, Mut hänen työnsä tuotteet kukoistaapi, Ne elää kautta kaikkein aikojen.
Kirjoitetta v. 1889.
Josef Julius Wecksell.
Kun kevätpäivän paiste pois jään ja lumen loi, Niin kutoi kevät joutuin se kukkahamostaan Ja laakson purot pienet ne riemuin ailakoi Ja suhisten ja soiden ne kilvan tarinoi Ja lintuparven kera, mi saapui laulamaan, Ylisti vapautta ja voimaa, nuoruuttaan.