Vaan kesken vastuksia toivoit vielä Ja katsoit luottain päiviin tuleviin, Ja luomisvoimallasi ihamiellä Loit eloa sa kylmään marmoriin.
Näin Suomi kunniaa sai pojastansa, Sen rakkaus ja taide sille soi — Nyt nimes povehensa peittää kansa Ja sua kiittää, lempii, ihanoi.
Mut suree, että nuorna vallan vaivuit Sa ennen-aikaisehen hautahan, Ett' alle puutteen silloin juuri taivuit, Kun onni sulle näytti viittovan.
Kun päivä viimeinkin sun huoles poisti Ja elon uuden povees viritti, Kun tulevaisuus toivollisna loisti — Niin silloin löysitkin sä hautasi. —
Taas Suomi seisoo huolipuvussansa, Sen äidinsydän murheellinen on; Näin jaloimmat silt' usein pojistansa Vie kesken työtä Tuoni tunnoton. —
Niin nuku siis, sa kaihoin kaipaeltu, Oi nuku unta tyyntä, rauhaisaa; Ihanat kuvat, jotka muovaeltu On käsilläs, ne tuntee isänmaa.
August Uotila.
(k. 1886.)
Nuorukainen, Suomi vanhimpasi Siunaava on aina muistoasi, Siunaava on nuorta eloasi, Vaikka varhain sorruit pois.
Elithän sä nimes aamukoiton, Saithan nähdä työsi ensi voiton, Kuulla sait jo mainees alkusoiton Kunniaksi Suomenmaan.