Oi, kun vierivi hetki muuan, Armas ystävä luoksein saa, — Sydänsuruni sulaa silloin, Kaiho kalvava katoaa.
Juhli — juhlios, puisto kaunis Ilta viehkeä ilakoi! — Luonain ystävä armas ompi, Jota syömmeni jumaloi.
Kesä-aamuna.
Päivä paistaa ja linnut laulaa, Puut ne kukkien vihannoi, Järvet hohtaa ja taivas siintää, Kirkonkellojen ääni soi.
Tuuli lehdossa hiljaa haastaa, Luonto lempeä henkäisee, Valkoperhoinen ilomielin Kedon kukkia suutelee.
Ja ma katselen tuota, impi, Kesäaamua ihaillen; Onhan armasta kaikkialla, Mutta syömmein on suruinen.
Oisit luonani sa, jot' aina Öin ja päivin ma aattelen, Eipä lauluni silloin oisi Eikä mieleni murheinen.
Ei, vaan lauluja lehdot kaikuis. Riemulauluja kaikuis ne; Niinkuin silmäni silloin loistais, Eipä aurinko loistele.
Mutta tuolla sa viivyt vainen Meren kaukaisen rannoilla, Siks' on silmäni tuike himmyt, Siks' on syömmeni kaihoova.
Sinisilmät ne loistavaiset Sydänkukille päivää soi, — Sielun aattehet jalot, suuret Lemmenliekin mun poveen loi.