Ei tiedä, tiedä! — Sit' ei kenkään tiedä Se elämän on suuri arvoitus! — Mut lähemmä käy silloin vakaa vieras Ja silmistänsä loistaa rakkaus. Ja vaimo katsoo, katsoo — silloin hälle Kaikk' elon ongelmat ne selviää. Syvyyden yli siintosilta johtaa Ja kotiranta siellä häämöittää.
Ja elon ristiaallot tyyntyy hiljaa, Ja tyyntyy tykintä myös sydämmen. Ei yksin oo hän, ystävä hänt' ohjaa Ja taluttavi yli syvyyden. Ja turvallisna käy hän rauhan maahan, Miss' ihmishengen ompi valkama. Ylhäinen vieras ompi Kristus Jesus — On Kristus Jesus eikä kuolema.
VIII.
MIETISKELY.
Etsiessä.
Kaikk', kaikki antaisin, jos jälleen saisin Laps'aikan' uskon varman, vakavan, Tuon uskon yksinkertaisen ja selvän, Tuon uskon lempeän ja rauhaisan. Sill' oli voima vaikka vuoret siirtää Ja voima oli taivaat aukomaan. Oi "Isä meidän" saattoi lapsen mielen Luo iki-isän valon valkamaan.
Kaikk', kaikki antaisin, jos jälleen saisin Laps'aikan' uskon varman, vakavan; Mut mailman rannalla mä, tyttö raukka, Jo aikaa sitten sain sen hukkahan. Nyt on niin ilotonta elämäni, Nyt on niin hämärää mun sielussain; Kaikk', kaikk' on mennyt: usko, toivo, rauha. Nyt eloni on etsimistä vain.
Mik' ompi Jumala? — niin kysyn koito, Hän onko henki, järki, kaikkeus? Henk' onko ääretön ja täydellinen, Korkeinko hyvä, totuus, valkeus? — Niin on hän — sit' ei kenkään voine kieltää; Mut mistä hänet löydän, käsitän? Maailmat kaikk' on hänen tekoansa Ja teoistaanhan tuntee tekijän.
Hänestä kertoo meret, manterehet, Hänestä avaruuskin ääretön, Hänestä kertoo myrsky kiiriessään Ja illan tyyni, tuike tähtivyön. Hän kaikkialla on ja kaikkialle Leimansa painaa, suuruuttansa suo! Mik' ompi ihmislapsi, jotta voisi Kohota hengen täydellisen luo?
Mik' ompi ihmislapsi? — Tomu, tuhka Ja maaksi maatuvainen on hän vaan. Mik' ompi ihmissielu — ihmishenki? Se Jumalasta ompi alkuaan. Se osa henkeä on ääretöntä, Osanen mailman kaikkisuutta on, Ja senvuoks' ikävöi ja vaiteloi se Ja haluns' ompi ikivalohon.