IX.
ELÄMÄ.
Äiti kätkyen ääressä.
Päivä paistoi ja kukat tuoksui, Kun sa synnyit, mun pienoisen'; Linnut lauleli suloin silloin Ylistyksensä Luojallen. Taivas siinsi ja järvet hohti, Kaunokoivut ne kuiskaili, Kun sa silmäsi ensi kerran Auoit, syömmeni lemmikki.
Mitä näkivät silmäs silloin? — Ihanuudesta taivaan, maan Painui mielehes kuva Suomen, Painui rakkaus Jumalaan. — Kauniiks saaos sa pienokainen, Taimi taivahan tarhassa! Kasva kauniiksi hyvehissä Maasi, kotisi sulona!
Näitä aatellen olen tässä Kehtos ääressä istunut, Sua katsellen, koska hiljaa Uni silmäs on sulkenut. Kun sa tyynenä nukut tuossa, Siitä syömmeni riemuitsee; Nuku kaunoinen rauhallisna — Äitis valvoo ja rukoilee.
Valvova äiti.
Sulo-unta vuotehella Nukkuu lapsi herttainen. Äiti viel' on valvehella, Uutterasti neuloen.
Sädehtien silkki säihkyy, Josta neuloo hamosen; Mieless' äidin muistot väikkyy, Muistot aikain menneitten.
Oi, hän muistaa, kuinka kerran Morsianna seisoi hän, Seisoi huonehessa Herran Kera armaan ystävän.