Kun valon työtä me teemme vaan, Kuin tehty on aikoja ammon, Niin kerran Suomi on kukassaan Loistaissa sovinnon sammon, Näät kansaa — oikeus, jonk' on voima — Ei kaada vaino, ei salasoima.

Niin valon kansa on kansa tää Ja valon kansana säilyy, Jos kuinkin myrsky se myllertää Ja vainon aallot ne väilyy. Se tietää: oikeus voittaa kerran, Se turvaa voimahan valon Herran.

Kansalleni.

Ma soisin kansani suureksi Ja mahtavaks', mainehikkaaks! Ma soisin kansani nöyräksi Ja alalla hengen rikkaaks!

Ma soisin, että se myöskin ois Ajan nousevan uljas kansa, Mi taistoon aatteiden käydä vois — Ei pettäisi muistojansa.

Perillä pohjolan ollut on Se vahtina työn ja valon: Se pelloks perkasi louhikon, Se viljeli soisen salon.

Se kirkon korpehen rakensi — Ja harrasna kaikui virsi; Sen viereen koulu se kohosi — Ja hiljahan suli kirsi.

Ja täytyi hälvetä hengen yön Kun sampoa kansa laati. Vuos'satojen vei se pitkän työn, Vuos'satojen voimat se vaati.

Mut hengen kukkaset kumpusi, Ne kumpusi kansan työstä! Muu mailma kummana katseli Kun kohosi Suomi yöstä!

* * *