Katkesi kahleet läikkyvän laineen, Ahtolan immet leikkiä lyö; Elpyvän luonnon mehevin maineen Verhovi kuulava kevätyö! Yön helmassa ihana kantelo soi, Kun muistojen hengetär unelmoi.
Kuuntele hetki helkettä soiton. Menneitten aikojen tarinaa! Tenhoa siin' on aamuisen koiton, Siinä on riemua valtavaa. Oi kuuntele, kuuntele, kantelo soi, Kun muistojen hengetär unelmoi.
Meri loisti ja laaksot, vuoret Kuulsi laskeissa päivyen. Mailla Gumtähden juhli nuoret, Juhli kunniaks keväimen. He tunsivat keväimen tullehen, Ei luontohon yksin, mut henkehen.
Sinivalkoinen lippu siellä Ensi kerran se liehuili, Mies henkevä hehkumiellä Sadat sydämmet sytytti. Ja kaikuen valtavat sanat soi, Kun suurinta maassa hän kunnioi.
Silloin valtasi nuoret mielet Pyhä, ääretön innostus; Silloin vapisi ilmapielet, Jalo kajahti riemastus, Ja kauaksi tuul' yli aaltojen Se kuljetti riemua nuorien.
"Maamme" laulu se silloin raikui Yli laaksojen, kunnaiden, Kohti taivahan kantta kaikui Jalolentoisna tenhoten. Se kaikiksi ajoiksi pyhittyi, Ja syömmihin suli ja syventyi.
"Maamme" laulu ja puhe ylväs Ja tuo liehuva lippunen Ovat henkinen muistopylväs Murrosaikamme aatteillen, Mi kirkasti pyhäksi isänmaan, Mi herätti kansamme unestaan.
* * *
Helky kantelo ihanasti, Soios muistoksi vainajain. Jalot nukkuvat rauhaisasti Alla kumpujen kukkivain. Työnsä ja toimensa unhoon ei nuku, Muistonsa maasta ei konsana huku Vuossadat vaikka vierähtää.
Fredrik Cygnaeus, lentomieli, Älköön painako paatesi! Fredrik Pacius, satakieli, Kauan soittosi helkkyvi! Humaja hongikko haudalla tuolla, Laulujen joutsen ei koskaan voi kuolla, Laulujen joutsen Runeberg!