Taas murheen pilvi luo varjoaan, Taas vainon aallot ne väilyy, Mut totuus perivi aina maan Ja valon kansa se säilyy. Niin, totuus meidän on voima, määrä, Sen tieltä väistyä täytyy väärä,
Jos emme työtämme petä vaan, Niin meill' on taivainen voima, Ei vie meilt' onnea vallat maan, Ei salaa hiipivä soima, Isäimme taisto ei mene hukkaan, Vaan hengen suvena käy se kukkaan.
Oi katso, kansani, maasi tää, Se loistaa laidalla lunten, Se kiehtoin, loihtien kimmeltää Kuin saari siintävä unten. Sen sulle kukkia Luoja salli, Sa sitä suojaa kuin vankka valli!
Uusi ura.
(Jyväskylä—Suolahden radan vihkiäisissä.)
Terve tänne viettoon lyhven illan! Terve tänne kunniaksi työn! Työn, mi kansain välille luo sillan Liittäessään maahan rautavyön, Korven kolkon asutuksi saapi, Kodit nostaa salon sydämmeen, Olot elvyttää ja uudistaapi, Tempaa myötä työhön yhteiseen.
Terve tänne! Pohjoisessa siintää Vedet väljät kauniin Keiteleen, Kimmeltävä kiskotie sen kiintää Poukamahan pitkän Päijänteen. Syrjäseudun asukkaille meille Ura uusi siinä urkenee Edistyksen, valon valtateille, Missä työ ja kunto kilpailee.
Enemmän kuin ennen onni Suomen Vaatii koko kansan toimintaa, Päivätöinnä siltä nuori huomen Vaipua ei öiseen varjoon saa. Meidän kansa ompi hengen kansa, Miekkavaltaa ei se tavoita, Mut se tahtoo — laki turvanansa — Nousta, valistua, varttua!
Terve tänne läheltä ja kaukaa Työtä kunnioivaan illatsuun! Toivomielin iloitsee nyt Laukaa Kera syrjäseudun monen muun. Ura uusi auennut on sille, Edistyksen kirkas kiskotie. Kiitos kaunis siitä taivahille. Työhön yhteiseen se meidät vie!
Se heräjää.