Alla iehmuksen.
Istun alla lehmuksen ja lehmus huminoipi, Kuulen kuinka sielussani muiston kellot soipi. Soipi helkettä riemujen, Soipi suloa toiveiden, Soipi synkkyyttä surujen.
Rannan kaisla kahisee ja lakkapää se ärjyy, Heinän helve heilahtaa ja lehdet vinhaan värjyy. Minä värjyn ja vaikeroin, Toivon, uskon ja unelmoin, Lemmin, laulan ja ilakoin.
Putoo lehdet lehmuksen ja poispäin pääsky lentää, Hetket herkkään vierähtää ja kauas aatos entää, Entää kauas yl' lahdelmain, Halki ilmojen avarain Sinitaivoa tavoittain.
Yksinäinen.
Ken mailman rannan Käy koulua kovaa yksin, Sen rinnassa sydän ei riemuita voi, Sen sielussa sävele suruisa soi — Sävel kaihon ja kärsimyksen.
Ja unelmansa Ja lempeät toivehensa Se haudata sielunsa soppehen saa, Niin syvälle kaihon ja murehen taa, Ett'ei tunne niit' omiksensa.
Luo auvottoman Jos sattuisi tiesi viedä, Käy ääneti eespäin, oi onnekas sa, Kuin kuolevan kauriin on katseensa — ja Se ei vierahan silmää siedä.
Kaihoa.
Murhe mieltäni mun kauan on painanut, Riemun helkettä ei kantelo kaiukaan, Sielun tuikea tuska Huoliharsohon verhoi sen.