Koska suoltuvi pois surujen saiho tuo, Mi mun mieltäni nyt pilvenä painaltaa? Koska päivyt se mulle Paistaa täydeltä terältään?
Toisin kielinpä sois kantelo kajahtain Auvon tunnetta jos helkkyä, vieno, sais. Rinnan rauhaisa riemu Silloin mieleni aatelois.
IV. Lempi ja ystävyys.
Laulukiven metsässä.
Autio on Laulukiven metsä, Impi heloääni poissa on, Mäen männyt kaihoisasti kuiskii: Kaukana on unhoittumaton.
Tenhoisasti nyt ei laulu kaiu, Loitolla on "tytär kuninkaan", Muilla mailla muiden iloks laulaa Kaipaustaan sekä toiveitaan.
Souti tuolla järven tyyntä pintaa, Katsoi kuinka aaltoon kuvastuu Rannat rakkaat, sinilaki kuulas, Kesäillan haaveileva kuu.
Kevät saapi, saapuu laululinnut, Mutta sin' et saavu kuitenkaan. Autiona Laulukiven metsä Kaipaa kadonnutta leivoaan.
Koivikonkin lehdot sua kaipaa, Asujain sen ehkä eniten, Soisi taasen kasvot kauniit nähdä, Nähdä syvän silmän välkkehen.
Kuulla, kahden kesken istuttaissa, Aatoksia hienon henkesi, Niiss' ol' kevään tuoksua ja tulta Ja ne lämmitti ja viehätti.