Siellä tulkitsi Mestari muinen Pyhää oppia elämän, Valtakunnasta, pieninpä jossa Sijan saava on ylimmän. Suurin laulaja suurinta aatetta siellä Vielä julisti Golgatan kolkolla tiellä.
Käyös nuori, sa totisin tunnoin Ulos työhön ja elämään, Pyhän Mestarin jälkiä seuraa Hän ne leimasi verellään. Itses unhoita, heikkojen kuormia kanna, Tue, lohduta, kieltäy ja anteheks anna!
Mitä povesi puhtainta tuntee, Sit' on Herrakin tuntenut; Mitä aatteli korkeinta mieles, Sit' on Herrakin aatellut. Ijankaikkinen rakkaus rintahas sulje, Hämärästä sa valohon voittaen kulje!
Kerran kuu sekä aurinko sammuu, Luomakunnass' on mustin yö, Mailma hukkuu ja taivahat sortuu — Mut ei Kristuksen huku työ. Syntyy uusia taivaita, uusia maita — Niihin johtavi sieluja tie tuo kaita.
Kaunis seisovi temppeli Herran Valoloistossa auringon, Yli kuulean alttariristin Lehdet kiertävi kasviston. Ja niin kauaksi kaikuvi valtava virsi, Sitä kuullessa sulavi sydänten kirsi.
Vakamielisnä nuorukaisparvi Ompi ääressä alttarin, Ijankaikkisen kasvojen eessä Valan vannovi kallihin. — Pyhä hujaus vienosti mielihin hiipi, On kuin koskisi nuoria Jumalan siipi.
Vainajain päivänä.
On päivä vainajain. Oi nukkujia Herra siunatkoon, Hän siunatkoon myös valvojia meitä! — Käy kanssain äänetöinten kartanoon, Käy maahan hiljaiseen, Ja arkihuoles hetkiseksi heitä.
Tääll' on niin rauhaisaa. Vain tuuli latvoissa se huminoi, Ja keltalehdet kattaa kummut kultaan. Maan lapsen lehteen verrata myös voi. Noin lailla lehden myös Hän vaipuu elon lyhven jälkeen multaan.
Mut elon mimmoisen? — Jo aikain aamusta siin' ollut on Niin paljon murhetta ja pettymystä. Tiepuoleen usein vaipuu voimaton, Ja tylyys rehoittaa Ja sorto laulaa väärän ylistystä.