Andersson. Kas sitä vaan! Myöskin hän, tuo sivistymätön palvelija! No, poikaseni, mitä sinä tunnet sitten?
Anto. Tunnen sellaisen hirmuisen halun vaihtaa sen.
Andersson (raivoisana). Konna! Sitäkö sinä tunsitkin? Ulos ovesta! Ulos, sanon minä, ja laita etten näe sinun kirottua irvinaamaasi! (Ajaa hänet ulos oik.).
Anto (mennessään). Hyvää yötä, patruuna!
5 kohtaus.
Andersson (yksin).
Andersson. Mokomakin kehno aineen orja… hävityksen henki! Mutta ei kannata suuttua. Mies Amandalle, höpisi hän… Jaa, kas se olisi somaa, se… Eihän se mies tahdo tyttöä yksin; hän tahtoo myös "rahuskia", äidinperinnön, niin… mutta se on juuri sitä, kun minä pappa Andersson en tahdo antaa. Niin Amandan äidinperintö on sijoitettu rahoihin… Joka päivä tulee uusia kolikoita… Nyt on mainiota aikaa… huutokauppoja joka viikko. Hyvä, että sain tuon kaapin kotiin. Huomenna se sisustetaan uusia vieraita varten. No niin, niin on sen asian laita… Hyvää yötä nyt, kunnon ukkoni! (Ottaa kynttilän ja menee vasemmalle).
6 kohtaus.
Teodor.
Teodor (tulee ulos kaapista saappaat kädessä). Niin… hyvää yötä kunnon ukko, nuku rauhassa. Sinäpä vasta olet oiva isä, sinä… Vai niin, tyttäresi ei saa mennä naimisiin, jotta sinä saisit pitää hänen äitinsä perinnön. Sehän on tietty, se on salaisuus, jota ei tiedä kukaan muu kuin sinä — ja minä. Mutta siinähän on ainakin jo yksi liikaa pappa Andersson. No, no, "huomenna on jälleenkin päivä", sanoi kuningas Valdemarvainaja aikoinaan. Mutta missä on ovi? Annappas… luulen, että se on vasemmalla… Kotirauhan tähden olen riisunut saappaat jaloistani. Hyvää yötä, appiseni! (Lähestyy oikeata ovea ja töytää pöytää vasten, kadottaen toisen saappaansa.)