Anto. Niin, neitiseni, toivokaamme niin. (Eriks.) Voi neiti parka, kuinka hän on voinut hurmaantua tuonlaiseen tolvanaan!
Amanda. Mitä sinä sanot, Anto?
Anto. Enhän minä mitiä, ei niin mitiä.
Amanda. Vaan miks'ei hän viipynyt kauemmin, ja odottanut isää?
Anto. Niin, miks'ei hän tehnyt niin? Siinäpä se kysymys juuri onkin.
10 kohtaus.
Andersson. Anto. Amanda.
Andersson (vasemmalta). Ei näkynyt, ei edes kärpästäkään.
Anto. Eikö patruuna saanut selvää kissasta?
Andersson. Ei, aivan mahdotonta… Minä olen nuuskinut kaikkialla… sohinut hiilihangolla sängyn alle ja söhrinyt pöytien ja tuolien alle… vaan ei mitään näkynyt.