Andersson (tuskastuneena, vaan päättävästi). Lorun loppu!
Teodor. Kas niin, nyt seisomme selvillä.
Andersson. No Jumalan kiitos!
Teodor (ottaa pistolin jälleen). Ja parasta mitä voisin olisi, että muitta mutkitta ampuisin kuulan kallosi läpi.
Andersson (heittäytyen polvilleen). Armoa, jalo ryöväri! Armoa!
Teodor (purskahtaen nauruun). Ha, ha, ha, mainiota, ukko Andersson! Hyvä! Ooh, tämä on jo liian hassua! Ha, ha, ha!
Andersson (nousee ylös). Te nauratte herrani… uskallanko selittää tämän naurun edukseni?
Teodor. Niin… en voi kieltää, että nauran Teille… Ha, ha!
Andersson (eriks.) Hän näkyy olevan lystikäs velikulta. Hän ei kutsu minua enää sinuksi. Minun täytyy näyttää rohkeammalta. (Koettaa sydämellisesti nauraa.) Ha, ha, ha!
Teodor (nauraa täyttä kurkkua). Ha, ha, ha, ha!