Lehmät ja vuohet eivät ennättäneet tehdä kovin paljon vahinkoa sen jälkeen kun puutarhan aita toistamiseen kaatui: ne olivat syöneet ainoastaan viinimarjapensaita ja repineet yhdeksän niinipuuta, mutta omenapuihin asti eivät vielä päässeet, kun tuli määräys, että aita oli korjattava asianmukaisella tavalla, vieläpä kaivettava oja sen ympärille.
Annettiinpa vielä kuka käskiä niille kahdelle lehmälle ja pukille, jotka tavattiin puutarhassa: kylläpä saivat patukkaa kupeisiinsa oikein isän kädestä.
* * * * *
Vielä näki Ilja Iljitsh Oblomov unessa kotoisen, himmeästi valaistun vierashuoneen ynnä sen vanhanaikaiset huonekalut, jotka alituisesti olivat peitetyt päällyställä, suunnattoman ison, kömpelönnäköisen sohvan, joka oli päällystetty värinsä muuttaneella sinertävällä kamlottikankaalla, sekä suuren nahkapeitteisen nojatuolin.
Tulee pitkä talvinen ilta.
Äiti istuu sohvalla ja kutoo verkalleen lapsen sukkaa, haukotellen ja tuontuostakin raapaisten sukkapuikolla tukkaansa.
Hänen vieressään istuu Nastasja Ivanovna ja Pelageja Ignatjevna, jotka neulovat jotakin Iljushalle tai hänen isälleen tai itselleen.
Isä, kädet seljän takana, kävelee huoneessa edestakaisin, täydellisesti tyytyväisenä; väliin istahtaa hän nojatuoliin ja istuttuaan hiukan, alkaa taas kävellä, ja tarkasti kuunnella omien askeleidensa kopsetta. Sitten ottaa hän nuuskaa, niistää nenänsä ja vähän perästä ottaa taas nuuskaa.
Huoneessa palaa himmeästi yksi talikynttilä, ja sekin sytytettiin ainoastaan talvi- ja syys-iltoina. Kesäkuukausina kaikki koittivat panna levolle ja nousta ilman kynttilöitä päivän valossa.
Tämä tapahtui osaksi tottumuksesta, osaksi tarkkuudesta. Jokaisen tarvekalun suhteen, joka oston kautta oli hankittava, olivat Oblomovilaiset erittäin itaria.