He teurastivat mielellään kalkkunan tai tusinan kananpoikia, kun saivat vieraan, mutta eivätpä vain panneet ruokaan liikoja rusinoita ja olisivat kauhistuneet, jos vieras itse olisi kaatanut itselleen viiniä lasiinsa. Muuten semmoista siellä ei koskaan tapahtunut; sillä niin olisi voinut menetellä ainoastaan joku vintiö, joku yleisessä merkityksessä turmeltunut henkilö, mutta semmoista ei olisi päästetty pihallekkaan.
Ei, semmoiset eivät olleet tavat siellä: vieras siellä ei kajonnut mihinkään ennenkuin oli kolmasti tarjottu. Hän tiesi hyvin hyvästi että yksikertainen tarjous enimmäkseen sisälsi pyynnön kieltäytyä ottamasta tarjottua ruokalajia tai viiniä.
Kaikkia varten ei sytytetty kahta kynttilääkään; kynttilät olivat ostettavat kaupungista ja niitä säilytettiin kuten muitakin ostotavaroita lukon takana. Pätkät laskettiin huolellisesti ja pantiin kätköön.
Yleensä ei siellä tuhlattu rahoja, ja vaikka joku esine olisi ollut miten välttämätön hyvänsä, annettiin siitä rahoja mitä suurimmalla säästäväisyydellä ja ainoastaan silloin, kun rahameno oli vähäinen. Suurempia maksuja suoritettaessa aina huokailtiin, vaikeroitiin ja riideltiin.
Oblomovilaiset suostuivat pikemmin kärsimään kaikenlaisia epämukavuuksia ja tottumaan niihin kuin tuhlaamaan rahoja.
Senpätähden oli sohvapeitekkin vierashuoneessa jo kauvan sitten likaantunut, sentähden myöskin Ilja Ivanovitshin nahkapeitteinen nojatuoli tuskin ansaitsi sitä nimeä, sillä todellisuudessa oli nahkaa siinä jäljellä ainoastaan palanen selkämyksessä, muualta oli se jo viisi vuotta takaperin kulunut ja putoillut pois; kenties samasta syystä porttikin oli kallellaan ja portaat heiluvat. Antaa pois jostakin, vaikka välttämättömästäkin tavarasta, pari- tai kolmesataa ruplaa, olisi näyttänyt miltei itsemurhalta.
Kuultuaan että joku paikkakunnan nuori maanomistaja oli käynyt Moskovassa ja maksanut tusinasta paitoja kolmesataa ruplaa, saappaista viisikolmatta ruplaa ja neljäkymmentä ruplaa liivistä häitä varten, teki ukko Oblomov ristinmerkin ja sanoi hätäisesti, että "semmoinen nuori mies olisi vietävä linnaan".
Tuntemattomat olivat heille valtiotaloudelliset säännöt pääoman nopeasta liikkeestä, tuotannon kartuttamisesta ja tuotteiden vaihdosta. He tunsivat yksinkertaisuudessaan ainoastaan yhdenlaista pääoman käyttämistä — sen pitämistä arkussa. — —
Vierashuoneen nojatuoleilla istuivat eri asennoissa talon asukkaat ja heidän tavalliset vieraansa.
Seurueen kesken vallitsee enimmiten syvä hiljaisuus: kaikki tapaavat he toisensa jokapäivä; henkiset aarteet ovat jo aikoja tyhjennetyt, ja uutisia ulkoapäin ei ole niin helppo saada.