— Mitäs siitä avaat, Ilja Ivanovitsh, varoitteli hänen vaimonsa pelonalaisena: — kuka sen tietää, mimmoinen se kirje on? ehkäpä vielä hirveä onnettomuus on tapahtunut. Eihän nykyajan ihmisiin ole luottamista! Ennätäthän sen avata huomenna tai ylihuomenna — eihän se karkaa sinulta.
Ja kirje ynnä silmälasit pantiin lukon taakse. Ruvettiin juomaan teetä. Kirje olisi maannut piilopaikassaan vuosikausia, jollei sen ilmaantuminen olisi ollut liian tavaton tapaus Oblomovilaisille. Seuraavanakin päivänä puhelivat he teetä juodessaan ainoastaan tuosta kirjeestä.
Vihdoin kävi odottaminen kovin sietämättömäksi ja neljäntenä päivänä, kokoontuneina yhteen, he pelonalaisina avasivat kirjeen. Oblomov tarkasti allekirjoitusta.
— "Radishtshev", — luki hän. — Heh! Tämähän on Filip Matveitshiltä!
— Haa! Oo! Vai häneltä se on! sanottiin eri tahoilla. — Ja kuinkas hän vielä on elossa tähän aikaan? Kas vain, kun ei ole vielä kuollut. No, Jumalalle kiitos! Mitäs hän kirjoittaa?
Oblomov alkoi lukea ääneen. Ja ilmi kävi että Filip Matvejevitsh pyysi lähettämään itselleen reseptin, miten kotiolutta on valmistettava, sillä sitä osattiin valmistaa Oblomofkassa erittäin hyvää.
— Pitää, pitää tosiaankin hänelle lähettää osoitus! sanoivat kaikki: — pitää kirjoittaa kirje.
Kului pari viikkoa.
— Pitääpä kirjoittaa Filip Matvejevitshille! puheli Ilja Ivanovitsh vaimolleen: — Missä se olut-resepti on?
— Niin, missähän se lieneekin? vastasi vaimo: — Pitää hakea. Mutta, mikäs kiire sinulla on, odota! Kun Jumalan avulla pääsemme paaston yli ja juhlat tulevat, niin sitten kirjoitatkin; onhan sitä vielä aikaa…