— Tosiaankin, ehkäpä jätetään kirjoitus, kunnes juhlat tulevat, sanoi Ilja Ivanovitsh.
Juhlien aikana tuli taaskin puheeksi samainen kirje. Ilja Ivanovitsh ryhtyi jo kirjoitushommiin. Hän poistui omaan huoneeseensa, pisti silmälasit nenälleen ja istuutui pöydän ääreen.
Talossa syntyi syvä hiljaisuus; palvelusväkeä kiellettiin meluamasta. — Herra kirjoittaa! sanottiin niin aran-kunnioittavalla äänellä, ikäänkuin talossa olisi ollut vainaja.
Hän oli juuri ehtinyt kirjoittaa: "Hyvä veli!" verkalleen, viistoon ja vapisevalla käsialalla ja niin varovasti, ikäänkuin olisi ollut joku vaarallinen työ tehtävänä, kun samalla hänen luokseen ilmestyi hänen vaimonsa.
— Hain kuin hullu, enkä löytänyt reseptiä, sanoi hän. — Pitää vielä hakea makuuhuoneen kaapista. Mutta millä tavoin kirje lähetetään?
— Pitää lähettää postissa, vastasi Ilja Ivanovitsh.
— Mitäs sinne asti otetaan kirjeestä postirahaa?
— Neljäkymmentä kopeikkaa, oli vastaus.
— Sepä se, viskata tuuleen neljäkymmentä kopeikkaa! huomautti vaimo: — parasta on että odotamme, eikö ilmestyisi kaupunkiin matkustavia. Käske tiedustella asiaa talonpojilta.
— Niinpä niinkin, parasta on odottaa kaupunkimiehiä, vastasi Ilja
Ivanovitsh heittäen kynän kädestään ja pannen silmälasit koteloon.