Sakariias käänsi jäykästi kasvonsa päin poikaa ja naulitsi hänet synkällä silmäyksellä.
— Varo itseäsi! sanoi hän sitten purevasti. — Nuori sinä olet, veliseni, mutta liian lipevä! Viisi siitä että olet kenraalin palveluksessa. Kyydin minä sinulle annan. Marssi jalkoihisi ja heti!
Kasakka-poika poistui parin askelen päähän, pysähtyi ja jäi hymyhuulin tirkistämään Sakariiakseen.
— Mitäs sinä siellä irvistelet? kähisi Sakariias kiukuissaan. — Vuotahhan jahka sinut kiinni saan, niin korvasi kärvennän, jotta et toiste tule hampaitasi näyttelemään…
Samalla hetkellä töytäsi ulos pääportailta eräs tavattoman kookas lakeija, jonka yllä heilui napeistapäästetty livreetakki olkanauhoineen ja jolla oli puolisaappaat jalassa. Hän lähestyi kasakka-poikaa, antoi tälle ensin aimo korvapuustin ja rupesi sitten häntä haukkumaan pöllöksi.
— Mitä te minusta näin, Matvei Moseitsh? näykkäsi ällistynyt kasakka-poika pidellen poskeaan ja suonenvetoisesti vilkuttaen silmiään.
— Vai kysyt sinä vielä! tiuskasi lakeija. — Läpi koko talon olen juossut sinua etsimässä ja täällä sinä pöllö vain seisoa töllötät!
Hän tarttui poikaa toisella kädellään kiinni tukasta, taivutti hänen päätään ja iski häntä kolme kertaa, säännönmukaisesti, tasaisesti ja hitaasti nyrkillä niskaan.
— Herra kenraali on soittanut jo viisi kertaa, — lisäsi hän opettaen hyviä tapoja: — ja sinun, mokoman koiranpenikan tähden tässä haukutaan sitten minua! Mars sisään!
Ja hän osoitti käskevästi päin portaita. Poika seisoi hetkisen ikäänkuin neuvotonna, räpäytti sitten pari kertaa silmiään, katsahti lakeijaan, mutta havaittuaan ettei tältä ollut odotettavissa mitään parempaa kuin muutamia korvapuusteja lisää, pudisti kähäräisiä hiuksiaan ja asteli pörhistellen portaille.