Sakariias oli riemuissaan.
— Anna hänelle, anna hänelle aikalailla, Matvei Moseitsh! Vielä, vielä! yllytteli hän koko ajan vahingon iloisesti. — Ääh, liian vähällä päästit. Ka se — kiitos Matvei Moseitsh. Semmoinen nenäkäs nulikka… No siinä sait nyt, sinä "kaljupää-perkele"! Tuletkos vastakin irvistelemään?
Ja koko kartanon väki nauraa hähätti siten osoittaen myötätuntoisuuttaan selkäänantavalle lakeijalle sekä Sakariiakselle, joka tästä niin ilkeästi riemuitsi. Eikä yksikään säälinyt kasakkapoikaa.
— Kas, kas, juuri noin ikään se teki se minunkin entinen herrani, — sekausi taas puhumaan sama lakeija, joka niin monesti oli Sakariiasta häirinnyt: — luulit häntä melkein ilahduttavasi, vaan hänpäs aivankuin aavistaen ajatuksesi, astuu sivuitse ja sivaltaa äkkiarvaamatta, juuri niinkuin tuo Matvei Moseitsh tuota Andrjushkaa korvalle. Mutta mitäs se, jos yksistään vain haukkuu! Entäs nyt isokin ikävä jos vaikka nimitteleekin "kaljupää-piruksi"!
— Sinua toki pöllyttäisi tukasta hänenkin herransa, vastasi hänelle ajuri osoittaen Sakariiakseen: — sinulla nyt onkin päässäsi semmoinen karvakeko, vaan mistäpäs hän ottaisi kiinni Sakariias Trofimitshia? Sillähän on pää niin sileä kuin vesimeloona… Vai luuletkos että hän tuosta haara-parrasta, mikä sillä on noissa poskipäissään, sitä kiinni tarttuisi? Jaa, siinä olisikin mistä oikein nykäistä…
Kaikki olivat ruvenneet nauramaan, mutta Sakariias seisoi kuni ukkosen lyömänä, niin hämmästynyt hän oli tästä ajurin keksinnöstä, — ajurin, joka oli ainoa, jonka kanssa hän tähän asti oli ollut ystävällisissä väleissä.
— Vuotahhan, kunnes sanon herralle, — alkoi hän kähistä ärsytettynä kääntyen ajuriin: — kyllä hän keinot keksii, mistä sinuakin pöyryyttää. Partasi se sinultakin korventaa. Katsohan iletystä, miten on täynnä jääkynttilöitä.
— Kelpo mies se sinun herrasi, jos toisen rengiltä parran kärventää! Vaan parasta olisi että omasi sinne jouduttaisit lyhennettäväksi ennenkuin liian anteliaaksi heltyy.
— Tuommoista lurjusta kuin sinä ei olisi ikänä pitänyt kuskiksi ottaa, kähisi Sakariias. — Sinä nyt olet niin kelvoton ettei sinua itseäsikään ilkeäisi minun herrani eteen valjastaa!
— No, jopas sitten herra, se sinun herrasi! huomautti ajuri pisteliäästi. — Mistä se on kotoisin?