Andrei hyppäsi alas hevosen seljästä, syleili vanhaa vaimoa ja tahtoi heti ajaa tiehensä — mutta purskahtikin yht'äkkiä itkuun, kun vaimo häntä ristitsi ja suuteli. Vaimon palavissa sanoissa oli hän kuulevinaan ikäänkuin äiti-vainajansa äänen ja tämän hellä kuva välähti hetkeksi hänen sielussansa.
Hän syleili vielä lujasti puristaen naista, pyyhkäisi äkkiä kyyneleet silmistään ja hypähti hevosen selkään. Sivalsi sitten molemmille kupeille ja katosi pois pölypilvessä — ja hänen peräänsä ryntäsi kahdelta taholta kolme kylän koiraa yhtyen vimmattuun haukuntaan.
2.
Stolz oli yhdenikäinen kuin Oblomov ja siis nyt, niinkuin tämäkin, kolmenkymmenen vuoden vaiheilla. Hän oli palvellut ja ottanut eron virastaan, toiminut liikeasioissa ja hankkinut itselleen todellakin oman talon ja rahaa. Hän on osakkaana jossakin yhtiössä, joka lähettelee tavaroita ulkomaille.
Lakkaamatta on hän liikkeessä: kun yhtiön on tarvis lähettää asiamies Belgiaan tai Englantiin — niin hänet lähetetään; kun on tarvis laatia joku ehdotelma tai sovittaa joku uusi aate asioihin — niin hänet siihen valitaan. Sitä tehden matkustelee hän mailmaa, opiskelee ja lueskelee: milloin hän kaikkea ehtiikin — ties jumala.
Hän on koko mies pelkkiä luita, jäntereitä ja hermoja, ikäänkuin puhdasrotuinen englantilainen hevonen. Laihahko hän on, poskia hänellä ei ole juuri lainkaan, s.o. on kyllä poskiluut sekä lihakset, mutta ei merkkiäkään mihinkään rasvamaiseen pyöreyteen; kasvojen väri on tasainen, mustaverinen ilman minkäänlaista punaa, silmät vivahtavat tosin hieman viheriään, mutta ilmaisevat älyä.
Mitään liikanaisia ruumiin-liikkeitä ei hänellä ollut. Kun hän istui, niin istui hän levollisesti; kun hän teki jotakin työtä, muuttuivat hänen kasvonpiirteensä vain sen verran kuin oli tarvis. Samoinkuin hänen ulkonainen elimistönsä oli vapaa kaikesta liikanaisuudesta, samoin hän elämänsä siveellisissäkin suhteissa etsi tasapainoa käytännöllisyyden ja hengen hienojen tarpeiden välillä. Nämät kaksi puolta kulkivat hänessä yhdensuuntaisesti risteytyen ja sulautuen tiellä toisiinsa, mutta sotkeutumatta milloinkaan paksuiksi, selvittämättömiksi solmuiksi.
Hän astui tietänsä varmoin ja reippain askelin, eli kulunkiarvioiden mukaan ja koetti kuluttaa jokaisen päivänsä, jokaisen ruplansa tarkasti pitämällä silmällä menetettyä aikaa, työtä sekä sielun- ja sydämmen voimaa.
Suruja ja iloja näytti hän hallitsevan ikäänkuin käsien liikkeillä, ikäänkuin jalkojensa askeleilla tai samoin kuin hän menetteli pahan ja hyvän sään vallitessa.
Sateisella säällä hylkäsi hän käyttämästä sateensuojaa. Se on: kärsi niin kauvan kun murhetta kesti, mutta kärsi ilman arkamielistä nöyryyttä, enemmän vain harmista, ylpeydestä, ja kesti loppuun asti maltillisesti ainoastaan sentähden että katsoi jokaisen kärsimyksen syyn aiheutuvan omasta itsestään eikä ripustanut sitä niinkuin kauhtanaa toisen kaulaan.