— Nämät näärännäpythän ne minua tässä ovat ruvenneet vaivaamaan: juuri kun viime viikolla olin päässyt yhdestä, joka oli oikeanpuolisessa silmässä, niin nyt on taas jo toinen nousemassa.
Stolz naurahti.
— Eikö muuta? kysäsi hän. — Ne sinulle tulevat liiasta makaamisesta.
— Muutako? Kurkkutulehduskinhan minua vaivaa. Olisitpa vain kuullut, mitä tohtori äsken tässä sanoi. "Ulkomaille" sanoi hän, "pitää teidän lähteä, muuten käy huonosti: — voitte saada halvauksen!"
— No, mitäs sinä?
— En minä lähde.
— Miksikä et?
— Hyvänen aika! Kuulehan toki mitä hän määräili: "minun on muka eleskeltävä jollakin vuorella, matkustettava Egyptiin taikka Ameriikkaan…"
— Mitäs sitten? virkkoi Stolz kylmäverisesti. — Egyptiin pääset sinä kahdessa viikossa, Ameriikkaan kolmessa.
— Voi sinuas, veli Andrei, ettäs sinäkin semmoista puhut! Yhden viisaan miehen luulin minä toki mailmassa vielä olevan, ja sekin nyt on päästään pilalla. Kuka hullu nyt matkustaisi Ameriikkaan tai Egyptiin asti? Ei muut kuin nuo englantilaiset: nehän on Herra Jumala sillä tavalla luonutkin eivätkähän ne missään ole oikein kotonaan. Vaan kukas meillä lähtee? korkeintaan joku epätoivoinen heittiö, jolle elämä ei ole minkään arvoinen.