— Sopiihan se, miksei … taipui Oblomov.
— Istu siis pöytään ja kirjoita passi-anomus; huomenna jätät sisään…
— Huomennako jo? — äkkäsi Oblomov. — Mikä tulinen kiire ja hoppu teillä kaikilla on, aivankuin joku ajaisi takaa! Tuumiskellaanhan asiaa ja neuvotellaan ensin, ja päätetään sitten, jos Jumala niin tahtoo. Eikö se sovi paremmin että ensin matkustan maatilalleni ja perästäpäin sitten sinne … ulkomaille…
— Miksikä perästäpäin? Eikös tohtorikin määrännyt? Sinun pitää ensin heittää päältäsi kaikki rasva ja raskaus ruumiistasi, sitten lentää sielunkin uni pois. Sinä tarvitset sekä ruumiillista että sielullista voimistelua.
— Ei, Andrei, kaikki tuo minua rasittaa: minulla on tämä terveys niin huono. Ei, ei, matkusta sinä vain yksiksesi ja jätä minut mieluimmin rauhaan…
Stolz katsahti makaavaa Oblomovia silmiin, ja Oblomov katsahti häntä vastaan.
Stolz pudisti päätään, vaan Oblomov huokasi.
— Sinä nähtävästi olet laiska elämiseenkin? kysyi Stolz.
— Minkäs sille tekee veli, Andrei: — laiskahan minä olen…
Andrei pyöritteli päässään kysymystä, millä saisi häneen elävää henkeä ja missä paikassa hänellä se on, sekä katseli häneen samalla pitkään ja vaijeten. Yht'äkkiä purskahti hän nauramaan: