— Vaan mihinkäs nämät pannaan? — kysyi hän potkaisten jalallaan kapsäkkiä. — Myödäänkö pois vai mitä?
— Mitä sinä, oletko sinä hulluksi tullut? Minähän lähden ihan näinä päivinä ulkomaille! — tiuskasi Oblomov.
— Vai ulkomaille! — virkkoi Sakariias yht'äkkiä leveästi naurahtaen. — Vai ulkomaille, no hauskaa matkaa!
— Miksi se sinusta niin kumma on? Lähden kyllä ja sillä hyvä…
Passikin minulla on valmiina, — kehahti Oblomov.
— Vaan kukas teiltä siellä kengät kiskoo jalasta? huomautti Sakariias pilkallisesti. — Piikatytötkö vai ketkä? Hunningolle te siellä joudutte ilman minua!
Hän remahti jälleen nauruun niin että poskiparta ja kulmakarvat venähtivät syrjään.
— Sinä puhut vain tyhmyyksiä. Kanna ulos nämät ja mene tiehesi! — vastasi Oblomov harmistuneena.
Seuraavana aamuna kello kymmenen, juuri kun Oblomov oli herännyt, kertoi Sakariias tarjotessaan tälle teetä että hän käydessään leipuripuodissa oli siellä tavannut neidin.
— Minkä neidin? — kysyi Oblomov.
— Minkäkö? Iljinskajan neidin, Olga Sergejevnan.