— Suuri pöllöpää! — uudisti Oblomov. — No, mitäs neiti siihen sanoi?
— Naurahti vain ja virkkoi sitten että "mitenkäs hän niin vähän syöpi?"
— No voi sun toljaketta! — tiuskui Oblomov. — Olisit kai vielä kertonut että sinulla on tapana pukea paita minun päälleni nurinpäin.
— Siitä ei neiti mitään kysynyt, niin mitäpä minäkään olisin häntä selittänyt, — vastasi Sakariias.
— Kysyikö hän vielä mitä muuta?
— Ka kysyi, mitä olette näinä päivinä toimitellut.
— No, mitäs sinä?
— Sanoin että: ette te mitään toimita, makailette vain.
— Ah hyvä-isä! … huudahti Oblomov kovasti suutuksissaan ja nosti nyrkkinsä vasten ohimoitaan. — Mene ulos! — lisäsi hän uhkaavasti. — Jos sinä vielä vasta uskallat mennä juoruamaan minusta sellaisia tyhmyyksiä, niin varohan vain itseäsi! Hyi iletystä — mikä ihminen sinä olet!
— Pitäisikö minun sitten valehdella vanhoilla päivilläni vai mitä? — puolustelihen Sakariias.