— Ei, englanninkielellä.
— Ai, te luette siis englanninkielisiä kirjoja?
— Vaivaloisesti, mutta luen kuitenkin. — Vaan ettekös te ole käynyt jollakin asialla kaupungissa tällä aikaa? kysyi Oblomov hämmentääkseen keskustelun kirjoista.
— En, minä olen ollut koko ajan kotona. Minä istun aina täällä, tämän lehtokäytävän varrella käsityötäni tekemässä.
— Ainako täällä?
— Niin, minua miellyttää suuresti tämä puistotie ja olen kiitollinen teille että te sen minulle osoititte: täällä ei kulje juuri ketään muita…
— En minä tätä teille osoittanut, — keskeytti Oblomov: — mehän kohtasimme toisemme molemmat sattumalta täällä, muistatteko?
— Niin, todellakin. He olivat hetken vaiti.
— Teidän näärännäppynne on tainnut jo kokonaan kadota? — kysyi neito yht'äkkiä katsahtaen suoraan Oblomovin oikeaan silmään.
Tämä karahti punaiseksi.