— Niin on tällä kertaa… jumalankiitos, — änkytti hän.
— Teidän pitää voidella miedolla viinillä, kun vasta alkaa silmäänne syhyä, — jatkoi neito: — silloin ei tule näärännäppyjä. Sen keinon on minulle hoitajatar ennen neuvonut.
"Miksikähän tuo niin paljon pitää melua näistä näärännäpyistä?" ajatteli Oblomov itsekseen.
— Älkääkä syökö illallista, — lisäsi neito totisesti. "Se hirtehisen Sakariias!" pulpahti Oblomovin kurkussa raivokas sadatus Sakariiakselle.
— Tarvitsee vain syödä illoilla runsaasti, — jatkoi neito kohottamatta silmiään ompeluksesta: — ja maata kolmisen päivää, varsinkin seljällään, niin välttämättä tulee näärännäppy silmään.
"Pöl-l-lö!" jyrähti Oblomovin sisässä uhkaus Sakariiakselle.
— Mitä te ompelette? — kysyi hän katkaistakseen edellisen keskustelun.
— Soittokellon nauhaa, — selitti neito kierittäen auki kanavakäärön ja näyttäen hänelle kukkakaavaa: — se tulee paroonille. Onko se kaunis?
— Niin, sangen kaunis, kukkakaava on vallan miellyttävä. Onko siinä syreeninoksa?
— Siltä näyttää… niin, — vastasi neito huolimattomasti. — Minä valitsin tämän kaavan umpimähkää, mikä ensiksi käteen sattui…