— Niin päivällistä! Vaan nythän käy kello vasta kahta.
Oblomov käski Sakariiaksen tuoda jotain syötävää.
— Ei ole mitään syötävää, ei ole valmistettu, — murahti Sakariias kuivasti ja katsoi synkästi Tarantjeviin. — Vaan kuulkaas, Mihei Andreitsh, milloinkas tuotte takaisin sen herran paidan ja liivin?…
— Mistä paidasta ja liivistä sinä tolitat? — epäsi Tarantjev. —
Aikoja sitten olen tuonut.
— Milloinka niin? — tinkasi Sakariias.
— Enkö sinulle käteen työntänyt silloin kun muutitte? Vaan sinä olet pistänyt ne johonkin myttyyn ja vielä kehtaat tulla kyselemään…
Sakariias lopen tyrmistyi ällistyksestä.
— Voi hyvä Jumala! Ilja Iljitsh! Tämähän on kerrassaan häpeä! — kirkui hän kääntyen Oblomovin puoleen.
— Niin, laula sinä vain sitä nuottia! — lausui Tarantjev. —
Luultavasti olet itse juonut ne suuhusi ja vielä muka kyselet…
— En, en eläissäni vielä ole herran tavaroita juonut! — kähisi
Sakariias. — Mutta te…