— Ennenkuin kaikki tämä on järjestetty, — virkkoi Olga miettiväisesti: — on mahdotonta mitään puhua tädille ja täytyy myös tavata toisiaan harvemmin…
— Niin, niin … tosiaankin, — lisäsi Oblomov arasti.
— Tule sinä syömään päivällistä meille sunnuntaina, joka on meidän vastaanottopäivämme, mutta sitten vaikka esimerkiksi keskiviikkona saatat olla yksin — päätti Olga. — Ja sitten voimme me nähdä toisemme myös teatterissa, minä toimitan sinulle tiedon, milloin menemme ja tule sinäkin silloin sinne.
— Niin, kyllä se sopii, — vastasi Oblomov ilahtuneena siitä että
Olga otti huolenpidon kohtauksen järjestämisestä omille hartioilleen.
— Ja kun sattuu kaunis päivä, — lopetti neito: — niin ajan minä kaupungin kesäpuistoon kävelylle ja sinäkin voit tulla sinne, se muistuttaa meille puistoa maalla … niin, puistoa maalla! — toisti hän tunteellisesti.
Oblomov suuteli ääneti Olgan kättä ja heitti hyvästit sunnuntaihin asti. Neito saattoi häntä alakuloisesti silmillään, istahti sitten pianon ääreen ja vaipui kokonaan sävelten mailmaan. Hänen sydämmensä itki jotakin ja itkua kuului myös sävelissä. Hän tahtoi laulaa, mutta ääni takertui kurkkuun.
Toisena päivänä pukeutui Oblomov noustuaan samaan karkeaan takkiinsa, jota oli käyttänyt huvilassa asuessaan. Yönutulleen oli hän jo aikoja sitten hyvästit heittänyt ja käskenyt sen ripustaa piiloon vaatekaappiin.
Tapansa mukaan tuli Sakariias sisään kömpelösti kantaa täristäen kahvitarjotinta pöytään. Sakariiaksen selän takaa, kuten ennenkin, kurkisti ovesta Anisja katsoen, saapiko Sakariias kupit kunnialla pöytään saakka kannetuksi sekä vetäytyi heti hiljaa takaisin, jos Sakariias oli saanut tarjottimen onnellisesti paikalleen, mutta jos yksikään kapine putosi tarjottimelta, silloin ryntäsi hän hätäisesti miehensä perään estääksensä jäljelläolevia putoamasta, jonka ohessa Sakariias ärtyi haukkumaan ensin kapineita ja sitten vaimoaan töykäten häntä kyynäspäällään rintaan.
— Mainion hyvää kahvea tänään! Kuka tätä on keittänyt? — kysyi
Oblomov.
— Emäntä itse, — sanoi Sakariias: — Kuudetta päivää yhä itse keittää. "Te", sanoo hän, "panette liiaksi sikuria ettekä anna kiehua kylliksi. Antakaas kun minä keitän!"