— Se on mainion maukasta, — uudisti Oblomov kaataen toisenkin kupillisen. — Sano sille kiitokset minulta.
— Tuossa se on itse, — puheli Sakariias viitaten vierashuoneen puoleksi avattuun oveen. — Se on heillä jonkunlainen puhvetti tuo huone, siinä hän puuhailee emäntä, siinä on heillä teet, sokerit, kahvet ja ruoka-astiat.
Oblomov saattoi nähdä ainoastaan emännän selän, niskan ja osan valkoista kaulaa sekä paljaat kyynäspäät.
— Mitä hän siellä noita kyynäspäitään niin vilkkaasti kääntelee? — kysyi Oblomov.
— Kuka hänet tiennee! Pitsejä, vai mitä, siellä silittänee.
Oblomov seurasi silmillään kyynäspäiden liikkeitä ja katsoi, kuinka selkä vuoronperään taipui ja oikeni.
Emännän kumartuessa näkyi alhaalta puhdas alushame, puhtaat sukat ja pyöreät, täyteläiset pohkeet.
"Virkamiehen leski, vaan kyynäspäät kuin kreivittärellä, vieläpä on niissä kuopatkin sellaiset somat ja pienet!" arvosteli Oblomov.
Puolenpäivän aikaan tuli Sakariias kysymään, eikö haluttaisi koettaa heidän piirakkaansa: emäntä näet oli pyytänyt tarjota.
— Tänään kun on sunnuntai, niin paistetaan heillä piirakkaa.