— Lieneekö se piirakka niin erinomaista? — virkkoi Oblomov huolimattomasti. — Tietysti siinä on sipulia ja porkkanoita seassa…
— Ei se ole huonompaa kuin meidän omat oblomovilaiset piirakatkaan, — huomautti Sakariias: — höysteenä on kananpoikia ja tuoreita sieniä.
— Ai-ai, taitaapa olla hyvääkin, tuohan maisteeksi! Kukas heillä sitä leipoo? Se likainen ämmäkö?
— Eikös mitä! — sanoi Sakariias halveksivasti. — Jos ei olisi emäntää, niin se rääsy nyt ei älyäisi edes taikinata alustaa. Emäntä on itse aina keittiössä. Tämän piirakan ovat he Anisjan kanssa kahden leiponeet.
Viiden minuutin kuluttua pistihen vierushuoneesta esiin saalin alta paljas käsivarsi asettaen Oblomovin eteen lautasen, jolla höyrysi tulikuuma, suunnattoman suuri kimpale piirakkaa.
— Paljon kiitoksia! — virkahti Oblomov lempeästi, ottaen vastaan piirakan ja, silmähdettyään ovelle, kaivautui katseellaan emännän korkeaan rintaan ja paljaisiin olkapäihin.
Ovi sulkeutui kiireesti.
— Haluatteko viinaa? — kysyi ääni.
— Kiitän nöyrimmästi, mutta minä en juo, sanoi Oblomov vielä lempeämmästi: — mitä lajia teillä on muuten?
— Meillä on omaa, kotitekoista, me valmistamme sitä itse viinimarjan lehdistä, — vastasi ääni.