— Minä en vielä koskaan elämässäni ole juonut viinimarjan lehdistä tehtyä viinaa, olkaapa niin hyvä ja antakaa maistaa!
Jälleen ojensihen esiin paljas käsivarsi lautasineen ja viinaryyppyineen; Oblomov kulahutti kurkkuunsa ja hänestä viina oli aivan erinomaista.
— Paljon kiitoksia, — sanoi hän koettaen katsahtaa oven raosta, mutta ovi lupsahti samassa kiinni.
— Miksi ette anna itseänne nähdä että saisin teille toivottaa hyvää huomenta? — moitti Oblomov.
Emäntä naurahti oven takana.
— Minä olen tässä vielä arkipukimessa, kun olen ollut keittiössä, — vastasi hän. — Hetipaikalla pukeudun ja kohta velikin tulee kotiin kirkosta.
— Ah, apropos veljestä, — huomautti Oblomov: — minun täytyy puhella hänen kanssaan. Pyytäkää häntä pistäytymään luokseni.
— Hyvä, kyllä minä sanon, kun tulee.
— Kukas se on joka teillä niin rykii? Kenellä se semmoinen kuiva yskä on? — kysyi Oblomov.
— Ka mummolla, sillä on jo kahdeksatta vuotta semmoinen yskä.