— Niinkuin näette, on se sitoumuksessa määrätty, — puhui Ivan Matveitsh osoittaen keskisormellaan kahta riviä ja piiloittaen sormen sitten hihaansa: — suvaitkaa lukea läpi: "Jos sattuu että minä, Oblomov, haluan ennen määrä-aikaa muuttaa asunnosta, niin olen minä velvollinen siirtämään sen toiselle henkilölle samoilla ehdoilla, taikka päinvastaisessa tapauksessa, korvaamaan koko vuoden vuokramaksun tulevan vuoden ensimmäiseen päivään kesäkuuta rouva Pshenitsinalle", — luki Oblomov.
— Kuinka tämä on mahdollista? — kysyi hän. — Ei tämä ole oikein.
— Se on laillinen paperi, — huomautti Ivan Matveitsh. — Itse olette suvainnut allekirjoittaa, katsokaa tuohon!
Jälleen ilmestyi sormi allekirjoituksen päälle ja heti se taas katosi.
— Kuinka paljon tekikään summa? — kysyi Oblomov.
— Seitsemän sataa ruplaa, — sanoi Ivan Matveitsh alkaen näpähytellä samalla sormellaan paperia puristaen joka kerralla kätensä nopeasti nyrkiksi: — ja tallista ja liiteristä sataviisikymmentä ruplaa.
Ja hän näpähytti vielä kerran paperia.
— Mutta kuulkaa, eihän minulla hevosia edes olekkaan, enkähän minä tarvitse mitään tallia enkä liiteriä! — huudahti Oblomov vilkkaasti.
— Kontrahdissa on niin sanottu, — huomautti Ivan Matveitsh taas työntäen sormensa kohti erästä riviä. — Mihei Andreitsh kertoi että teillä tulee olemaan omat hevoset.
— Mihei Andreitsh valehtelee! — sanoi Oblomov harmistuneena. —
Antakaa tänne sitoumuskirja!