— Tuoss' on, suvaitkaa ottaa jäljennös, vaan sitoumuskirja kuuluu sisarelle, — virkkoi Ivan Matveitsh pehmeästi ja otti sitoumuskirjan käteensä. — "Sitäpaitsi ryytimaasta ja kaalista, nauriista ynnä muista vihanneksista laskien yhtä henkeä kohti", luki Ivan Matveitsh: — "maksettakoon arviolta kaksisataa-viisikymmentä ruplaa…"
Ja hän yritti taas koskettamaan sormellaan tilejä.
— Mistä ryytimaasta? Mistä kaalista? Minä en vähän vähääkään ymmärrä, mitä te tarkoitatte? — huudahti Oblomov miltei uhkaavasti.
— Niin seisoo sitoumuksessa ja niin sanoi Mihei Andreitsh että te vuokraatte talon niiden kanssa…
— Mitä tämä merkitsee ja mitä kummaa teillä on tekemistä minun ruokapöytäni kanssa? Minä en tahdo teidän kaalejanne enkä nauriitanne … — puhkui Oblomov nousten seisaalleen.
Myös Ivan Matveitsh nousi tuolilta: — Suokaa anteeksi, mutta tässähän on teidän omakätinen allekirjoituksenne! — virkkoi hän.
Ja jälleen töykkäsi paksu sormi vapisten allekirjoituksen kohdalle ja koko paperi vavahteli hänen kädessään.
— Paljoksiko laskette koko summan? — kysyi Oblomov kärsimättömästi.
— Vielä katon ja ovien maalauttamisesta, keittiön ikkunain uudestaan laittamisesta sekä uusista linkkulukoista oviin — karttuu lisäksi sataviisikymmentä ruplaa, kaksikymmentäkahdeksan kopeikkaa.
— Kuinka, pannaanko tämäkin minun laskuuni? — kysyi Oblomov kummastellen. — Isännän kustannuksellahan semmoista aina tehdään. Kuka hullu muuttaa rappiossa olevaan asuntoon…?